"Prinssille", keskeytti Waverley hymysuin.
"Chevalierille", oikaisi eversti; "se on hyvä nimi matkaa varten ja sitä me molemmat voimme vapaasti käyttää. Sanoiko hän mitään muuta?"
"Hän vaan kysyi voisiko muuten tehdä mitään hyväkseni; ja kun kiittäen kielsin, tarttui hän käteeni ja lausui toivovansa, että kaikki hänen puoluelaisensa olisivat yhtä kohtuullisia; muutamat ystävistäni eivät anoneet ainoastaan kaikkea sitä, mitä hän saattoi myöntää, vaan paljon muuta, mitä ei hän eikä maailman mahtavinkaan hallitsija voisi antaa. Tosiaan, sanoi hän, ei mikään ruhtinas näyttänyt puoltajiensa silmissä olevan niin lähellä jumaluutta kuin hän itse, jos arvostelisi vaan niiden liiallisten anomusten mukaan, joita hänelle joka päivä tehtiin."
"Säälin nuorta mies parkaa", sanoi eversti. "Luulen hänen jo alkavan tuntea asemansa vaikeuksia. Rakas Waverley, tämä kaikki on enemmän kuin ystävyyttä, mitä ei unhoteta niin kauan kuin Philip Talbot jaksaa mitään muistaa. Elämäni — no niin, siitä kiittäköön teitä Emily — mutta tämä on sellainen palvelus, joka vastaa viittäkinkymmentä elämää. Näissä oloissa en voi vitkastella antamasta kunniasanaani: tuossa se on — (hän kirjotti sen asianmukaisesti) — ja sanokaa nyt, miten täältä pääsen!"
"Siitä on jo huolta pidetty: tavaranne on valmiina, hevoseni odottavat, ja prinssin luvalla on tilattu vene viemään teitä Fox-fregatille. Toimitin sitä varten erityisen miehen Leithiin."
"No sitten on asia kunnossa. Kapteeni Beaver on harras ystäväni: hän laskee minut maihin Berwickissä tai Shieldsissä, josta pääsen postihevosella Lontooseen. Teidän on annettava huostaani se kirjetukku, jonka saitte taas käsiinne neiti Bean Leanin avulla. Ehkä voin käyttää hyväkseni sen sisältöä. — Mutta tuollapa tuleekin ylämaalainen ystävänne Glen— Glen— mikä hänen omituinen nimensä onkaan? Ja hänen päivystäjäupseerinsa on mukana — nyt en saane häntä enää nimittää kurkunleikkaajaksi? Katsokaa, miten hän marssii ikäänkuin koko maailma olisi hänen omansa, lakki toisella korvalla ja levätti tiheissä poimuissa rinnan yli! Tekisi mieleni rynnistellä tuon nuorukaisen kanssa, ell'eivät käteni olisi sidottuina: tahtoisin taltuttaa hänen ylpeytensä tai yrittäköön hän minun!"
"Hävetkää toki, eversti Talbot! Te raivostutte tartanin nähdessänne ihan kuin härkä punaisesta väristä. Mitä kansalliseen ennakkoluuloon tulee, olette te ja Fergus Mac-Ivor jotenkin samanlaisia."
Loppuosa tätä puhelua suoritettiin jo kadulla. He tapasivat päällikön; tämä ja eversti tervehtivät toisiaan jäykästi ja virallisesti kuten kaksintaistelijat ennen kuin asettuvat paikoilleen. Selvästi näkyi että kammo oli molemminpuolinen. "Tuota töykeää nuorukaista, joka aina on hänen kintereillään, en milloinkaan voi katsella muistelematta muuatta pientä runonpätkää, jonka kerran olen jossakin kuullut", sanoi eversti noustessaan ratsun selkään; "luullakseni sen kuulin näyttämöllä:
"— Sen kintereillä
käy Bertram, vainolainen helvetistä
ja tarjoo palvelusta herralleen."
"Vakuutan teille, eversti", sanoi Waverley, "että arvostelette ylämaalaisia liian jyrkästi."