"En hiukkastakaan liikaa; en peruuta niin merkkiäkään; en voi hiventäkään karsia. Pysykööt he omissa koleissa vuoristoissaan, kehukoot ja keikailkoot niin paljon kuin jaksavat, ja ripustakoot lakkinsa vaikka kuun sarviin, jos haluttaa; mutta mitä ihmettä heillä siellä on tekemistä, missä miehillä on housut ja puhutaan sivistynyttä kieltä — tarkotan sivistynyttä, verrattuna heidän siansaksaansa, sillä alamaassakin asujamet puhuvat sellaista englantia, mikä ei ole juuri parempaa kuin Jamaikan neekerien. Oikein käy sääliksi tuota pri—— tuota chevalieria, kun on tuollaisen sissiparven seassa. Ja kovin varhain he oppivatkin ammattinsa. Siellä on esimerkiksi muuan aliupseerikummitus, jonkunlainen imupiru, jota arvoisa ystävänne Glena — Glenamuck toisinaan pitää mukanaan. Näöltään se on tuskin viidentoista vanha, mutta ilkeydessä ja konnuudessa satavuotiaan veroinen. Joku päivä takaperin se oli pihalla noppapelissä; muudan siistinnäköinen herrasmies sattui kulkemaan ohitse, ja kun noppa satutti häntä kinttuun, kohotti hän keppinsä. Mutta silloin tuo vintiö veti äkkiä esille pistoolinsa, kuten Bean Clincher 'Matkassa riemujuhlaan', ja ellei eräästä yliakkunasta kaikuva huuto 'Gardez l'eau! olisi ajanut kaikkia pakoon märkien seurausten tieltä, niin miesparka olisi menettänyt henkensä pikku paholaisen luodista."
"Kylläpä te kotia päästyänne annatte korean kuvan Skotlannista, eversti Talbot."
"Mitä vielä", vastasi eversti. "Tuomari Shallow säästää minulta sen vaivan. — 'Karua ja köyhää, kerjäläisiä joka sorkka, mutta hiivatin raikas ilma' — ja näinkin vasta sitte, kun on kunnialla päästy Edinburgista eikä vielä olla Leithissä, kuten meidän laitamme nyt on."
Pian he saapuivat satamaan:
"Sillassa, Leithin venheen näät,
lautalla lasket salmen poikki;
laivasta Berwickiin sä jäät" —
"Jääkää hyvästi, eversti! Jospa tapaisitte kotona kaikki siinä kunnossa kuin toivotte! Ehkä näemme toisemme pikemmin kuin osaatte odottaakaan: puhutaan marssista suoraan Englantiin."
"Älkää siitä minulle mitään mainitko", vastasi Talbot; "en halua tietää sotaliikkeitänne."
"Ei siis muuta kuin hyvästi! Viekää tuhannet terveiset sir Everardille ja Rachel tädille, kertokaa heille kaikki, mikä on hyvää ja rakasta! Pitäkää minusta niin ystävällinen muisto kuin voitte — puhukaa minusta niin suopeasti kuin omatuntonne sallii — ja nyt vielä kerran hyvästi!"
"Hyvästi, rakas Waverley; kiitos hyvyydestänne! Riisukaa levättinne niin pian kuin sopii! Teitä olen yhä muisteleva mitä kiitollisimmin mielin, ja pahin arvosteluni teistä on: Que diable allait-il faire dans cette galère?"
Niin he erosivat. Eversti Talbot nousi laivaan, ja Waverley palasi Edinburgiin.