"Valehtelet!" vastasi Callum luontaisella, järkkymättömällä röyhkeydellään. Ennen molempain ritarien taistelua olisi varmaankin, kuten ritarikauden aikoina, tapahtunut molempain palvelijain ottelu — sillä Alick oli roteva merseläinen ja pelkäsi enemmän lemmenjumalan nuolia kuin ylämaalaisen tikaria tai miekkaa — ell'ei Fergus tavallisella päättävällä äänellään olisi vaatinut Callumin pistoolia nähtäväkseen. Hana oli alhaalla, pesä ja suu ruudinsavusta mustunut; se oli ilmeisesti juuri äsken laukaistu.
"Tuosta saat!" huusi Fergus ja iski poikaa kalloon raskaalla pistoolinperällä kaikin voimin, — "siinä on palkkasi, kun toimit ilman käskyä ja vielä valehtelet." Callum otti iskun vastaan, vähääkään väistämättä, ja kaatui kuin hengetönnä maalian. "Hiljaa, jos henkenne on kallis!" sanoi Fergus klan'in muille miehille; "jos joku sekaantuu minun ja mr. Waverleyn juttuun, lyön siltä aivot mäsäksi." Miehet seisoivat liikkumatta; ainoastaan Evan Dhu osotti tuskan ja levottomuuden oireita. Callum makasi verisenä maassa, mutta kukaan ei rohjennut häntä auttaa. Hän näytti saaneen kuoliniskun.
"Ja nyt on teidän vuoronne, mr. Waverley: suvaitsetteko ratsastaa parikymmentä kyynärää niityille päin." Waverley noudatti toivomusta. Kun hän oli poistunut vähän matkaa, tuli Fergus hänen luokseen ja sanoi teeskennellen suurta tyyneyttä: "Äskettäin en voinut olla ihmettelemättä makunne häilyväisyyttä, jota ette aristellut minulle osottaa. Mutta kuten aivan oikein huomautitte, ei enkelikään teitä viehättäisi, ell'ette saisi myötäjäisiksi kokonaista keisarikuntaa. Tälle hämärälle puheelle olen nyt saanut erinomaisen selvityksen."
"Minun on ihan mahdoton arvata, mitä oikeastaan tarkotatte, eversti Mac-Ivor, paitsi että näytte kaikin mokomin haastavan riitaa minun kanssani."
"Teeskennelty tietämättömyytenne ei teitä auta, sir. Prinssi — itse prinssi on tutustuttanut minut vehkeisiinne. Tosin en osannut aavistaa, että kihlauksenne neiti Bradwardinen kanssa oli syynä, miks'ette enää halua naida sisartani. Luullakseni on tieto siitä, että parooni aikoo toisin määrätä omaisuutensa perimisestä, ollut teille riittävänä aiheena häväistä ystävänne sisarta ja houkutella ystävänne lemmitty puolellenne."
"Onko prinssi teille maininnut, että muka olen kihloissa neiti Bradwardinen kanssa?" kysyi Waverley. "Mahdotonta!"
"Niin hän itse sanoi, sir", vastasi Mac-Ivor; "siis miekat esille ja puolustakaa itseänne tai luopukaa kaikista vaatimuksistanne siihen ladyyn!"
"Tämähän on ilmeistä hulluutta", huudahti Waverley, "tai ihmeellinen erehdys!"
"Ei mitään mutinaa enää! Miekkanne esille!" kiljui raivoisa päällikkö, joka oli sivaltanut oman miekkansa.
"Pitääkö minun tapella mielipuolen kanssa?"