"Messieurs les savages Ecossais — se sano — herra villit — teke hyve d'arranger vous."

Klan'in miehet, tajuten käskyn paremmin liikkeistä kuin sanoista, ja ottaen huomioon prinssin läsnäolon, riensivät järjestäytymään riveiksi.

"Ah! Sanke hyve! Teme on fort bien!" sanoi kreivi Beaujeu. "Herra villit — mais très-bien — Eh bien! Qu'est-ce que vous appelez 'visage', monsieur?" (kysyi hän läheiseltä ratsumieheltä). "Ah, oui! kasvut — Je vous remercie, Monsieur. — Gentilshommes, teke hyve ja keente nyt kasvut oikke pein par file — mars! — Mais très-bien — encore, Messieurs; il faut vous mettre en marche... Marchez donc, au nom de Dieu, parceque j'ai oublié le mot anglais — mais vous êtes de braves gens et me comprenez très-bien."

Sitten kreivi riensi panemaan ratsuväenkin liikkeelle. "Herra hevone veki, teite teyty tule yks — Ah! par ma foi, mine ei sano tule eri! Mine pelke teme pikku paksu herra sattu sanke paha. Ah, mon Dieu! c'est le commissaire qui nous a apporté les premières nouvelles de ce maudit fracas. Je suis trop fâché, Monsieur!"

Mutta Macwheeble parka, joka nyt toimi komisariona, kauhean iso miekka vyöllä ja pannukakun kokoinen valkea kokardi lakissa, joutui siinä tungoksessa, joka syntyi ratsumiesten kovasta kiireestä päästä prinssin läsnäollessa marssikuntoon, temmatuksi alas hevosensa selästä, ja kun hänen ei enää onnistunut saada galloway-ratsuaan kiinni, hiipi hän toisten hillittömästi nauraessa takajoukkoon.

"Eh bien, messieurs, keente nyt oikke pein! Ah, se on hyve! Eh, monsieur de Bradwardine, ayez la bonté de vous mettre à la tête de votre regiment, car, par Dieu, je n'en puis plus!"

Bradwardinen paroonin täytyi rientää Beaujeun avuksi, kun tämä oli loppuun asti käyttänyt harvat englantilaiset komentosanansa. Siten saavutti chevalier ainakin yhden tarkotuksen. Toisena tarkotuksena oli saada molempien joukkojen ajatukset kääntymään muihin asioihin ja vapautumaan katkerasta mielialasta, joka heissä nyt vallitsi; ja tämän hän luuli saavutettavan paraiten siten, että miesten täytyi jännittää huomiotaan käsittääkseen ja hänen läsnäollessaan noudattaakseen niin epäselvästi ja puutteellisesti annettuja määräyksiä.

Oitis kun Charles Edward oli jäänyt kolmisin Waverleyn ja päällikön kanssa — muu osa seuruetta pysyi hieman loitompana — sanoi hän: "Ell'en olisi uhrautuvalle ystävyydellenne niin suuressa velassa, suuttuisin teille kummallekin aika lailla mokomasta aiheettomasta riidasta, vieläpä sellaisena hetkenä, jolloin isäni palveluksessa tarvitaan täydellistä yksimielisyyttä. Mutta pahinta on asemassani se, että parhaat ystäväni luulevat olevansa oikeutetut turmelemaan turhilla oikuillaan sekä itsensä että sen asian, johon ovat sitoutuneet."

Molemmat nuoret miehet vakuuttivat suostuvansa jättämään kiistansa hänen ratkaistavakseen. "En todellakaan tiedä", sanoi Edward, "mistä minua syytetään. Lähdin eversti Mac-Ivorin luo vaan ilmottaakseni, että olin hädin tuskin pelastunut hänen oman palvelijansa aikomalta salamurhalta: tiesin varsin hyvin, ett'ei hän voisi hyväksyäkään niin katalaa kostoa. Siitä, miksi hän haastaa kanssani riitaa, olen aivan tietämätön; kuitenkin hän minua väärin syyttää, että muka olisin kosinut erästä nuorta neitoa ja siten pilannut hänen aikeensa."

"Jos tässä on erehdys", sanoi päällikkö, "johtuu se puhelusta, joka minulla oli tänä aamuna itse hänen kuninkaallisen korkeutensa kanssa."