"Minunko kanssani?" kysyi chevalier kummastuneena; "miten on eversti Mac-Ivor minut niin kerrassaan väärin käsittänyt?"
Sitten hän vei Ferguksen syrjään ja viisi minuuttia kestäneen vakavan keskustelun jälkeen ratsasti takaisin Edwardin luo. "Onko mahdollista — tulkaa vaan saapuville, eversti, en kärsi salaisuuksia — onko mahdollista, mr. Waverley, että olisin erehtynyt olettaessani teidän olevan neiti Bradwardinen hyväksytty kosija? Eri seikkain pohjalla, vaikken suoraan teiltä saadun tiedon pohjalla, olin siitä niin vakuutettu, että tänään mainitsin sen Vich Ian Vohrille todennäköisenä syynä, miksi te, tahtomatta siltä lainkaan häntä loukata, ehkä voisitte lakata tavottelemasta sellaista naimisliittoa, joka nuorelle, vielä vapaalle miehelle, vaikka hänet olisikin kerran otettu kylmästi vastaan, on niin viehättävä, ett'ei sitä voi sikseen jättää."
"Teidän kuninkaallinen korkeutenne", sanoi Waverley, "nojautuu minulle kokonaan tuntemattomiin asianhaaroihin, kun suotte minulle sen erityisen kunnian, että edellytätte minut neiti Bradwardinen hyväksytyksi kosijaksi. Tämä edellytys sisältää minulle kunniakasta huomiota, johon minulla kuitenkaan ei ole mitään oikeutta. Muuten onkin luottamukseni omiin ansioihini, saatuani kerran rukkaset, niin vähäinen, ett'en voi toivoa uutta menestystä."
Chevalier oli hetken aikaa vaiti, kiinteästi silmäten molempiin, ja sanoi sitten: "Kautta kunniani, mr. Waverley, teillä on vähemmän onnea kuin hyvällä syyllä luulin. Mutta sallikaa nyt, hyvät herrat, minun ruveta tässä asiassa sovintotuomariksi, ei hallitsijaprinssinä, vaan Charles Stuartina, toverinanne ja seuralaisenanne samassa uljaassa yrityksessä. Jättäkää oikeuteni vaatia teiltä tottelemista kokonaan huomioon ottamatta ja ajatelkaa vaan omaa kunniaanne ja kuinka hyödyllistä ja sopivaa on suoda vihollisillemme se etu ja ystävillemme se häpeä, että vähäisestä lukumäärästämme huolimatta osottaudumme erimielisiksi. Ja suokaa anteeksi jos lisään, että mainittujen ladyjen nimet vaativat meiltä enemmän kunnioitusta kuin että heistä ottaisimme riidan aiheen."
Taas hän vei Ferguksen hieman syrjään ja puhui hänelle jonkun minuutin verran hyvin vakavasti: sitte hän palasi Waverleyn luo ja sanoi: "Luulen saaneeni eversti Mac-Ivorin vakuutetuksi siitä, että hänen suuttumuksensa perustui väärinkäsitykseen, johon tosin olin itse antanut aihetta; ja nyt luotan siihen, että mr. Waverley on kylliksi jalomielinen unhottamaan, mitä on tapahtunut, kun vakuutan asian laidan niin olevan kuin sanoin. Teidän on selvitettävä klan'illenne tämä juttu, Vich Ian Vohr, jott'ei sellaista väkivaltaisuutta enää ilmestyisi." Fergus kumarsi. "Ja nyt, herrat, suokaa minulle ilo nähdä teidän lyövän sovinnon kättä."
Kylmästi ja täsmällisin askelin he lähenivät toisiaan; kumpikin koki olla näkymättä toista myöntyväisemmältä. He puristivat todellakin toistensa kättä ja poistuivat, lausuen chevalierille kunnioittavat jäähyväiset.
Sitte prinssi ratsasti Mac-Ivorin klan'in etupäähän, laskeutui siellä ratsultaan maahan, pyysi juodakseen vanhan Ballenkeirochin leilistä ja astui noin puolen penikulmaa miesten mukana, kysellen Sliochd nan Ivorin historiaa ja sukusuhteita; sen ohella hän taitavasti käytti hyväkseen harvoja geeliläissanoja mitä osasi ja lausui haluavansa paremmin oppia tätä kieltä. Noustuaan taas ratsunsa selkään hän nelisti Bradwardinen paroonin ratsujoukon luo, joka kulki etuosastona, pysäytti sen ja tarkasti sen asua ja järjestystä. Hän otti silloin huomioonsa sekä arvokkaimmat aatelismiehet että kadetitkin, kyseli heidän perheittensä naisista ja kosketteli heidän ratsujensa etevyyttä; sitten hän ratsasti toista tuntia Bradwardinen paroonin vieressä, kestäen muun mukana kolme pitkää juttua Berwickin herttuasta.
"Ah, Beaujeu, mon cher ami", sanoi hän palattuaan tavalliselle paikalleen marssilinjassa, "que mon métier de prince est ennuyant, parfois! Mais, courage! c'est le grand jeu, après tout."