"Viis siitä", vastasi Fergus surumielisesti, "minun kohtaloni on määrätty. Ennen aamun koittoa olen joko kaatunut tai vankina."
"Mitä sillä tarkotat, ystäväni?" kysyi Edward. "Olemmehan vihollista päivän matkan edellä, ja jos se saavuttaisikin meidät, niin kykenemme toki näillä voimilla vastarintaan. Muistappa Gladsmuiria."
"Se mitä sanoin on sittenkin totta, mitä itseeni tulee."
"Mutta mihin perustat tuollaisen surullisen ennustuksen?"
"Erääseen ilmiöön, joka ei vielä koskaan ole sukuani pettänyt", vastasi Fergus ääntään alentaen; "olen nähnyt Bodach Glas'in."
"Bodach Glas'in?"
"Niin juuri. Kun niin kauvan olet oleskellut Glennaquoichissa, etkö koskaan ole kuullut puhuttavan 'harmaasta aaveesta?' Tosin emme sitä mielellämme mainitse."
"En koskaan."
"Sepä se! Siinäpä olisi ollut sopiva juttu Flora poloisen kerrottavaksi. Jos tuo kukkula olisi Benmore ja tuo pitkä, vuoristoa kohti kiemurteleva järvi olisi Loch Tay tai oma Loch an Ri'ni, sopisi se juttu paremmin ympäristöön. Istukaamme kuitenkin tälle mäelle; tuo Saddleback ja Ulswater ovat sen kanssa, mitä nyt aion kertoa, paremmin sopusoinnussa kuin Englannin aidat ja maalaistalot. No niin: Kun esi-isäni Ian nan Chaistel oli hävittämässä Northumberlandia, kuului hänen joukkoonsa muiden mukana eräs etelänpuolinen päällikkö eli alamaalaisen joukkueen kapteeni, nimeltä Halbert Hall. Paluumatkalla Cheviot-vuoriston halki he rupesivat riitelemään anastamansa suuren saaliin jaosta ja lopuksi tappelemaan. Alamaan miehet hakattiin maahan joka kynsi ja viimeisenä kaatui heidän päällikkönsä esi-isäni iskemistä haavoista. Siitä lähtien ilmestyy hänen aaveensa jokaiselle Vich Ian Vohrille, kun suuri onnettomuus on tulossa, varsinkin juuri kuoleman edellä. Isäni näki sen kahdesti: ensi kerran ennen vangiksi joutumistaan Sheriff-Muirissa; toisen kerran kuolinpäivänsä aamuna."
"Mutta miten sinä, rakas Fergus, voit vakavasti kertoa tuollaista hassutusta?"