"Enhän vaadi sinua uskomaan, vaan kerron ainoastaan tosi-asian, jonka ovat ainakin kolmensadan vuoden kokemus ja viime yönä omat silmänikin vahvistaneet."
"Mutta kerro nyt Jumalan nimessä lähemmin!" huudahti Waverley kiihkeänä.
"Kyllä, kyllä, mutta sillä ehdolla, ett'et tee asiasta pilaa. — Tämän katalan peräytymisen alettua en enää ole voinut juuri lainkaan nukkua; minun täytyy yhä ajatella klan'iani ja tuota prinssi poloista, jota nyt raahataan takaisin kuin koiraa ketjussa, tahtokoon tai olkoon tahtomatta: perheeni perikato on myös mielessäni. Eilen illalla olin niin kiihtyneessä tilassa, että lähdin asunnostani yön selkään, toivoen viileän, raikkaan ilman tyynnyttävän hermojani. Sinulle en voi kertoa, miten vastenmielistä minun on jatkaa, kun tiedän sinun tuskin uskovan sanojani. No niin, astuin kapean puusillan poikki, kävelin edestakaisin ja näin kummakseni kirkkaassa kuutamossa suuren olennon käyvän muutamia askelia edelläni. Sillä oli yllään harmaa levätti, jollaisia Etelä-Skotlannin paimenet pitävät. Kun joudutin kulkuani tai hiljensin — yhä se pysyi saman matkan päässä."
"Varmaankin se oli cumberlandilainen talonpoika tavallisessa puvussaan."
"Eikä ollut; niin minäkin aluksi luulin ja julmistuin miehen julkeudesta noin vaania minua. Huusin sille, mutta vastausta en saanut. Sydämeni tuntui tuskallisesti kouristuvan, ja päästäkseni selville siitä, mitä jo pelkäsin, käännyin paikallani ympäri joka ilmansuuntaan. — Taivaan kautta, Edward, minne ikinä käännyin, samassa oli tuo olento yhä edessäni saman matkan päässä! Silloin olin varma, että se olikin Bodach Glas. Tukkani nousi pystyyn ja polveni tutisivat. Kuitenkin rohkaisin taas luontoni ja päätin palata asuntooni. Aavemainen vieraani liiti edelläni — sillä en voi sanoa hänen käyneen — kunnes ehti sillalle: siihen se pysähtyi ja kääntyi minuun päin. Minun piti joko kahlata joen poikki tai astua hänen ohitseen niin läheltä kuin tästä on sinuun. Epätoivon rohkeus, joka perustui siihen uskoon, että kuolemani on kuitenkin tulossa, sai minut yrittämään aaveen kiusaksikin raivata itselleni tietä. Tein ristinmerkin, sivalsin miekkani ja huusin: 'Jumalan nimessä, paha henki, väisty tieltäni!' — 'Vich Ian Vohr', vastasi ääni, joka hyydytti vereni, 'varo huomispäivää!' Sillä hetkellä se näytti olevan tuskin jalankaan vertaa miekkani kärjestä: mutta samalla kun oli sanansa lausunut, se katosi — eikä tielläni ollut mitään nähtävissä. Pääsin kotiin, heittäydyin vuoteeseeni ja vietin siinä muutamia tuskallisia tunteja; ja kun tänä aamuna ilmotettiin, ett'ei vihollinen ole lähelläkään, ratsastin tänne selvittämään asiani sinun kanssasi. En haluaisi kaatua ennen kuin ehtisin sopia ystävän kanssa, jolle kerran olin vääryyttä tehnyt."
Edward oli varma siitä, että tuo harhakuva oli seurauksena uupuneesta tilasta ja alakuloisesta mielialasta, jotka vaikuttavat kaikissa ylämaalaisissa olevaan taikauskoon. Silti hän ei vähemmän säälinyt Fergusta, vaan tunsi koko entisen ystävyytensä häntä kohtaan taas elpyvän. Saadakseen hänen ajatuksensa vierotetuksi synkistä kuvista Edward tarjoutui, toivoen paroonin siihen helposti suostuvan, pitämään Ferguksen asunnossaan ja itsekin siellä pysymään, kunnes päällikön osasto lähtisi liikkeelle, jolloin he taas kulkisivat yhdessä kuten ennenkin. Fergusta näytti tämä ilahuttavan, mutta kuitenkin hän epäili suostua.
"Tiedäthän meidän olevan jälkijoukossa — vaaran paikassa, kun ollaan peräytymässä."
"Ja siksi myös kunnian paikassa."
"Hyvä on", vastasi päällikkö; "käske Alickin pitää ratsusi valmiina siltä varalta, että meidät yllätetään, ja minusta on hauskaa olla taas seurassasi."
Jälkijoukko eteni hitaasti; matkalla oli sattunut vahinkoja ja tiet olivat kurjassa kunnossa. Vihdoin se saapui kylään. Waverleyn yhtyessä taas Mac-Ivorin klan'iin käsi kädessä päällikön kanssa näkyi se viha haihtuneen, joka miehissä häntä vastaan oli ollut. Evan Dhu toivotti hänet virnistäen tervetulleeksi; vieläpä Callumkin, joka juoksenteli reippaana ja hilpeänä niinkuin ennenkin näytti huolimatta suuresta päälaastaristaan ja kasvojensa kalpeudesta riemastuvan Waverleyn tulosta.