"Juuri niin. Kun tämä herrasmies näkyy olevan innostunut maamies, varsinkin karjanhoitoon mieltynyt, sitä paitsi hyvin arkaluontoinen, oli hän hankkinut joukon sotamiehiä omaisuutensa vartijoiksi. Siten syöksi Donald aavistamatta jalopeuran suuhun, joutui tappiolle ja vangittiin. Kun hänet oli tuomittu kuolemaan, piiritti hänen omaatuntoaan toiselta puolen katolinen pappi ja toiselta ystävänne Morton. Edellisen hän jyrkästi hylkäsi, pääasiassa viimeisen voiteluksen vuoksi, jota säästeliäs tuomittu piti tavattomana öljyn tuhlauksena. Paatuneen pahantekijän käännyttäminen jäi siis mr. Mortonin osaksi, joka arvatenkin sai asiansa erittäin hyvin toimeen, vaikka Donaldista lopulta tulikin hyvin omituinen kristitty. Hän tunnusti erään virkamiehen, majuri Melvillen läsnäollessa, joka näyttää olevan ankara, rehellinen mies, koko vehkeensä Houghtonin kanssa, kuvasi tarkoin, miten se oli suoritettu, ja puhdisti teidät kaikesta osanotosta siihen. Hän mainitsi myös pelastaneensa teidät vapaaehtoisen upseerin käsistä ja kruununtavott— tarkotan chevalierin — käskystä lähettäneensä teidät vankina Douneen, josta arveli teidän joutuneen Edinburgiin. Nämä yksityisseikat ovat vaan eduksenne. Vieläpä hän viittasi sinne päin, että häntä oli käytetty teitä vapauttamaan ja suojelemaan, saaden siitä palkkiotakin, mutta keneltä, sitä hän ei tunnustanut. Hän myönsi kyllä voivansa rikkoa tavallisen valan, tyydyttääkseen uteliasta mr. Mortonia, jonka hurskas puhelu oli hänelle niin hyvää tehnyt, vaan tässä tapauksessa hän oli vannonut tikarinsa kärjen kautta, mikä hänestä näytti pyhimmältä velvotukselta."
"Miten hänen kävi?"
"Hirtettiin yhdessä luutnanttinsa ja neljän muun levättimiehen kanssa Stirlingissä, kun kapinoitsijat olivat lopettaneet piirityksen. Hän sai kuitenkin riippua korkeammalla kuin ystävänsä."
"Vai niin, minulla ei ole syytä iloita eikä surra hänen kuolemansa vuoksi; kuitenkin teki hän minulle hyvin runsaasti hyvää ja pahaa."
"Hänen tunnustuksestaan on teillä suurta hyötyä, koska se kumoaa kaiken sellaisen epäluulon, joka teitä vastaan nostetun syytteen väritti toisenlaiseksi, kuin se, joka nyt tai myöhemmin tulee nostettavaksi hallitusta vastustaneita aseellisia miehiä vastaan. Niiden petos — kuten sitä on nimitettävä, vaikka tekin olette osaltanne syypää — aiheutuu mieskunnon väärinkäsityksestä eikä sitä senvuoksi voida häpeänä pitää, vaikka epäilemättä onkin hyvin rikollinen. Kun syyllisiä on niin paljon, täytyy useimmat armahtaa, enkä lainkaan epäile onnistuvani toimittamaan teille anteeksiantoa, jos vaan osaamme kätkeä teidät oikeuden kynsistä, kunnes on ehditty valita uhrit ja kyllästyä. Sitäpaitsi hallitus tahtoo nyt hieman säikäyttää Englannin jakobiitteja, joiden seasta se ei voi löytää montakaan varsinaisesti rikollista. Tämä on kavala, arka tunne, joka kuitenkin pian haihtuu, sillä kaikista kansoista ovat englantilaiset vähimmän verenhimoisia. Mutta nyt on tuo tunne vireillä, minkä vuoksi teitä on toistaiseksi pidettävä salassa."
Tällä hetkellä astui huoneeseen Spontoon huolestuneen näköisenä. Sotilastuttujensa kautta hän oli tavannut rouva Nosebagin; tämä oli hurjasti raivostunut huomattuaan matkustaneensa pohjoisesta saakka petturin kanssa, joka oli esiintynyt kapteeni Butlerina Gardinerin rykmentistä. Hänellä oli aikomus ilmottaa asia viranomaisille, jotta valekapteenia ruvettaisiin etsimään kruununtavottelijan lähettinä; mutta Spontoon, vanha sotilas, joka näennäisesti oli samaa mieltä, oli koettanut saada häntä lykkäämään aikeensa toistaiseksi. Kuitenkaan ei enää ollut aikaa viivytellä. Hyvä rouva osasi kuvata matkatoverinsa niin tarkoin, että hyvinkin helposti voitaisiin huomata sen tarkottavan Waverleytä; ilmitulo syöksisi mitä suurimpaan vaaraan Edwardin, ehkä hänen setänsä, vieläpä eversti Talbotinkin. Sen vuoksi oli nyt ratkaistava, minne päin hänen oli lähdettävä.
"Skotlantiin", sanoi Waverley.
"Vai Skotlantiin!" kummasteli eversti; "ja mitä varten? Toivottavasti ette enää yhtyäksenne kapinallisiin?"
"En — olen pitänyt sotaretkeäni päättyneenä, kun en millään ponnistuksillakaan päässyt enää heidän luokseen; ja nyt he kuulemani mukaan ovat ryhtyneet talviseen sotaretkeen ylämailla, missä minun kaltaisestani liittolaisesta olisi enemmän rasitusta kuin hyötyä. Näyttää todellakin siltä, että he pitkittävät sotaa saadakseen chevalierin toimitetuksi turvaan ja sitten tinkiäkseen itselleen ehtoja. Heidän luonaan olisin vaan taakkana, jota ei tahdota eikä kehdata tielle jättää, vaan ei kuitenkaan voida suojellakaan. Siksipä he jättivät Carlisleen melkein kaikki englantilaiset kannattajansa. Ja yleensäkin, eversti Talbot, sanoakseni miten asian laita on, vaikka se ehkä teidän mielestänne on alentavaa — minä olen niin kerrassaan väsynyt sotilastoimeen ja kuten Fletcherin 'Leikkisä luutnantti' sanoo, 'taisteluihin kyllästynyt' — —"
"Taisteluihinko? Mitä vielä, ettehän te ole nähnyt muuta kuin pari pikku kahakkaa! Jospa saisitte olla mukana suuressa sodassa — kuusikymmentä tai sata tuhatta miestä molemmin puolin taistelutantereella!"