Edwardin hautoessa näitä synkeitä mietteitä ja hyvin luonnollisesti moittiessa hallitusta siitä, minkä oli aiheuttanut sattuma tahi osaksi ainakin oma ajattelematon käytöksensä, käytti mr. Morton majuri Melvillen lupaa ja saapui hänen luokseen aikaiselle aamuvierailulle.
Waverleyn ensi aikomuksena oli vihjata toivovansa saada olla rauhassa, mutta sen mielijohteen hän hillitsi huomatessaan tulijan samaksi hyväntahtoiseksi ja kunnianarvoisaksi pappismieheksi, joka oli hänet pelastanut kyläläisten väkivallalta.
"Luulenpa, sir", lausui kovaonninen nuori mies, "että muissa olosuhteissa ilmaisisin teille niin syvää kiitollisuutta kuin henkeni pelastaminen ansaitsee. Mutta nykyään on mieleni sellaisessa sekasorrossa ja odottelee kärsimysteni kehitystä niin kiihkeästi, että voin tuskin kiittää välityksestänne."
Mr. Morton vastasi, ett'ei suinkaan ollut saapunut hänen suosiollista mielipidettään vaatimaan, vaan ainoastaan aprikoimaan keinoja millä saisi sen todella ansaituksi. "Hyvällä ystävälläni, majuri Melvillellä", hän jatkoi, "on soturin ja virkamiehen tunteet ja velvollisuudet, jotka eivät ole sitomassa minua; enkä aina voi yhtyä hänen mielipiteisiinsä, joissa kenties on liian vähän otettu lukuun ihmisluonteen vajavuuksia." Hän pysähtyi, ja pitkitti sitten: "En tahdo tunkeutua luottamukseenne, mr. Waverley, yrittääkseni saada tietoja, jotka voisivat olla haitaksi teille tahi muille; mutta tunnustan vakaasti haluavani, että uskoisitte minulle yksityisseikkoja, jotka jollakin tavoin voisivat lopulta osottaa syyttömyytenne. Vakuutan pyhästi, että ne siten tulisivat uskollisen ja parastaan yrittävän välittäjän huostaan."
"Mutta", epäröitsi Waverley, "en käsitä miksi vaivaisin teitä luettelemalla kaikenlaatuisia pikku piirteitä, joita jo olen juurtajaksain pohtinut itsekin, saamatta niistä juuri mitään selitystä minua vastaan tehdyille syytöksille. Tiedänhän kyllä viaton olevani, vaan en tiedä miten voisin toivoa saavani sen muille todistetuksi."
"Juuri siitä syystä rohkenen pyytää luottamustanne", huomautti pappi. "Tunnen tämän maan olot ja henkilöt jokseenkin tarkoin, ja voin tarpeen tullen saada tietoja etäämpääkin hankituksi. Pelkään että asemanne ehkäisee teitä ryhtymästä niihin tiedusteluihin ja petoksen paljasteluihin, joissa minä kernaasti kävisin toimimaan puolestanne; ja jos yritykseni eivät teitä hyödytä, niin eipä voine niistä olla vahinkoakaan."
Tovin tuumittuaan päätti Waverley, ett'ei mr. Mortoniin luottaminen ollut haittaava mr. Bradwardinea eikä Fergus Mac-Ivoria, jotka kumpikin olivat jo julkisesti ryhtyneet aseisiin hallitusta vastaan, ja että se kenties voisi olla hänelle itselleen avuksi, jos uuden ystävänsä vakuutukset olivat yhtä vilpittömiä kuin vakavasti lausuttuja. Sen vuoksi hän kuvasi lyhyeen useimmat tapahtumat, jotka jo edellä on esitetty lukijalle, kuitenkaan mainitsematta Flora Mac-Ivoria ja Rose Bradwardinea edes nimeltäänkään.
Mr. Mortonin huomiota näytti Donald Bean Leanin luona käynti enimmin herättävän. "Olenpa iloissani siitä", hän virkkoi, "ett'ette maininnut tätä seikkaa majurille. Sitä voisivat suuresti väärin tulkita ne, jotka eivät huomaa ottaa lukuun uteliaisuuden voimaa ja romanttisuuden vaikutusta nuoruuden toiminnassa. Tämä Bean Lean on kautta maan kuuluisa jonkinlaisena Robin Hoodin laisena metsäsissinä, ja jutut hänen oveluudestaan ja yritteliäisyydestään ovat yleisiä puhdetarinoita. Hänellä on kieltämättä lahjoja, jollaisia ei noissa piireissä osaisi olettaa; ja kun häntä on kannustamassa kunnianhimo, eikä liiallinen tunnollisuus pyri häiritsemään, niin aikoo hän kaiketi kaikin mahdollisin keinoin kunnostautua näissä onnettomissa melskeissä." Mr. Morton merkitsi sitte huolellisesti muistiin kaikki erityispiirteet Waverleyn vierailusta Donald Beanin luona sekä muista hänen kertomistaan seikoista.
Tämän hyvän miehen, joka näkyi olevan vakuutettu hänen viattomuudestaan, osanotto ja täysi luottamus saivat Edwardin sydämen suopeammaksi, ensin majuri Melvillen kylmäkiskoisuudesta jouduttuaan uskomaan koko maailman liittoutuneen itseään sortamaan. Hän pudisti mr. Mortonia lämpimästi kädestä, vakuuttaen saaneensa suurta huojennusta hänen ystävällisyydestään ja sanoen kuuluvansa sukuun, jolla oli sekä kiitollisuutta että voimaa sen ilmaisemiseen, mikä tahansa olikaan säädetty omaksi kohtalokseen. Hänen kiittelyjensä vakaisuus sai kyyneleet kihoamaan kunnianarvoisan pappismiehen silmiin; nuoren ystävänsä herkät ja vilpittömät tunteet innostivat häntä yhä enemmän siihen työhön, johon oli vapaaehtoisesti tarjoutunut.
Edward nyt kysyi tiesikö mr. Morton minne hänet aiottiin viedä.