"Enkö saa vaihtaa liinavaatteita ylleni, ystäväiseni?"
"Teidän armonne saa everstin omista röyhypaidoista, mutta tämän pitää joutua kuormavankkureihin." Ja enempää inttelyä odottamatta kantoi hän varsin tyynesti pois repun, jättäen pettymyksen ja suuttumisen kiistelemään sankarimme povessa. Muutaman minuutin kuluttua hän kuuli kärryjen romisevan ulos kuoppaiselta pihamaalta ja tiesi menettäneensä ainakin joksikin aikaa, joll'ei ijäksi, ainoat asiapaperit, jotka näyttivät olevan tarkotettuja valaisemaan hänen hämäräperäisiä vaiheitaan. Apein ajatuksin sai hän yksikseen viettää neljä, viisi tuntia.
Vihdoin kuului kavioiden kapsetta ulkoa ja sitten astui sisälle eversti Stewart pyytämään vierastaan päivälliselle ennen matkaan lähtöään. Pöydässä haasteli eversti vaatimattoman maalaisherrasmiehen tapaan, vain nimeksi höystäen puhettaan joillakuilla sotilaallisilla sananparsilla. Hän pysyi varovasti erillään kaikista sotahommista ja politiikasta, ja vastaili Waverleyn suorastaan niistä tiedustaessa, ett'ei hänellä ollut lupaa puhua sellaisista asioista.
Aterialta noustuaan toivotti eversti Waverleylle onnellista matkaa; palvelijalta hän sanoi kuulleensa että Waverleyn matkalaukku oli lähetetty ennakolta, ja senvuoksi oli hän rohjennut varata Waverleyn käytettäväksi sellaisen pikku varaston liinavaatteita, kuin hän tällä välin tarvitsi. Hän poistui huoneesta, ja palvelija saapui ilmottamaan Waverleylle että hänen ratsunsa oli satuloituna.
Tätä viittausta noudattaen astui hän kartanolle ja tapasi siellä sotamiehen pitelemässä ratsua, jonka selkään noustuaan läksi taipaleelle Doune-linnan mahtavasta veräjästä, parinkymmenen aseellisen ratsumiehen saattamana. Nämä vähemmin näyttivät varsinaisilta sotureilta kuin äkkiä ja sattumalta aseisiin ryhtyneiltä henkilöiltä. Sinisen ja punaisen kirjava vaatetus yritteli matkia ranskalaisia chasseureja, huonosti soveltuen käyttäjilleen. Waverleyn hyvin harjotettua rykmenttiä tarkastelemaan tottuneen silmän oli helppo havaita, että saattueensa liikkeet ja tavat olivat pikemmin metsästäjien tahi tallirenkien, niin nokkelat kuin kyllä olivatkin ratsastamaan ja hevosiaan hallitsemaan. Ratsut eivät olleet opetettuja siihen säännölliseen poljentoon, joka on aivan välttämätöntä yhtäaikaisille ja yhdistetyille liikkeille sekä asennoille; eivätkä ne myöskään näkyneet olevan taisteluja varten taltutettuja. Mutta miehet olivat vantteria ja sitkeän näköisiä, pelottavia vastustajia kylläkin, mies miestä vastaan oteltaessa. Pikku osaston johtaja ratsasti muhkealla metsästyshevosella, eikä asun vaihtuminen estänyt Waverleytä tuntemasta häntä vanhaksi tutuksi, Balmawhapplen loordiksi.
Vaikk'ei Edward ollut suinkaan ystävällisissä väleissä tuosta herrasmiehestä eronnut, niin olisi hän mielellään upottanut unohduksen kuiluun heidän lapsellisen riitansa muiston, päästäkseen taas kerrankaan kunnolliseen keskusteluun vertaisensa kanssa. Mutta Bradwardinen paroonin kädestä kärsimänsä tappio, johon Edward oli tahtomattaan ollut aiheena, myrrytti yhä vieläkin alhaissyntyisen ja sentäänkin korskean loordin mieltä. Hän ei pienimmälläkään liikkeellä osottanut Waverleytä tuntevansa, ratsastihan vain yrmeästi miestensä etunenässä, edellään torvensoittaja, joka tuon tuostakin törähytteli soitintaan, ja lippua kantava nuorempi veljensä. Mutta vanhanpuoleisessa luutnantissa oli paljon metsämiehen ja juomaveikon sävyä; karkeapiirteisiin kasvoihin oli ajoittainen juopottelu painanut leimansa, vaan samalla pälyi niillä kuivakiskoista leikkisyyttä. Kokardilakki oli uljaasti kallellaan päässä, ja äskeinen puolikas korttelia viinaa sai hänet "Rob Dumblainia" vihellellen iloisesti rientämään eteenpäin, onnellisen välinpitämättömänä maan tilasta, joukkonsa johtamisesta, matkan päämäärästä ja muista maailmallisista asioista.
Tältä vekkulilta, joka silloin tällöin jäi hänen kohdalleen, toivoi Waverley saavansa joitakin tietoja tahi haastelua ainakin ajan kuluksi.
"Kaunis ilta, sir", oli Edwardin tervehdys.
"On tottamaarin, aika sievä ehtoo!" vastasi luutnantti leveällä rahvaan murteella.
"Ja nähtävästi saadaan nyt korjata hyvä sato", pitkitti Waverley hyökkäystään.