"Pyytäisin teitä", pitkitti parooni, "käymään matkassani asunnolleni asti, Luckenboothsiin, saadaksenne mennessä ihailla High Streetiä, ehdottomasti komeampaa katua kuin Lontoossa tahi Pariisissakaan on nähtävissä. Mutta Rose parka on suuressa tuskassa linnan kanuunista, vaikka olen Blondelista ja Coehornista hänelle todistanut, ett'eivät ne voi noin kauvas kantaa; ja sitä paitsi olen hänen Kuninkaalliselta Korkeudeltaan saanut toimekseni mennä armeijamme leiriin pitämään huolta siitä, että miehet alkavat condamare vasa, sitoa myttynsä, ja sulloa reppunsa huomispäivän marssia varten."

"Se on useimmille meistä hyvinkin helppo tehtävä", tokaisi Mac-Ivor nauraen.

"Luvallanne sanoen, eversti Mac-Ivor, ei niin helppo kuin näytte arvelevan. Väkenne kyllä enimmäkseen läksi ylämaasta sellaisenaan, ilman minkäänlaatuista matkataakkaa; mutta on ihan uskomatonta, miten paljon he matkan varrella ovat haalineet jonninjoutavaa tavaraa. Näinpä erään miehenne — vieläkin luvallanne sanoen — hilaavan suurta kuvastinta selässään."

Fergus vain yhä nauroi. "Niinpä niin, hyvä parooni", virkkoi hän, "mutta kyllähän tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että sata ulaania tahi kourallinen Schmirschitzin panduureja olisi tehnyt paljon puhtaampaa jälkeä maassa kuin tuo kuvastinritari ja kaikki klan'imme yhteensä."

"Se on todeksi tunnustettava", myönsi parooni; "he ovat, niinkuin pakanallinen kirjailija sanoo, ferociores in aspectu, mitiores in actu, näköjään kauheita kyllä, mutta toimessa lievempiä kuin ulkomuodosta osaisi päättää. — Mutta tässähän loruilen kahden pojan kanssa, vaikka minun jo pitäisi olla kuninkaallisessa puistossa."

"Mutta aterioitsettehan meidän kanssamme palattuanne? Vakuutanpa teille parooni, että joskin tarvittaissa pystyn elämään ylämaalaistapaan, en ole sentään unohtanut pariisilaista kasvatustani ja osaan oivallisesti faire la meilleure chère."

"Hittoko sitä epäilisi!" naurahti parooni, "kun kuljetatte muassanne vain keittotaitonne ja hyvän kaupungin on ainekset annettava? — No, asiaa on minulla kaupungissakin, mutta saavun joukkoonne kello kolmelta, jos ruoka voi odottaa niin kauvan."

XXVIII.
Soturipäivällinen.

Neula-Jaakko oli sanansa pitävä mies, milloin viina ei päässyt väliin; ja tässä tilaisuudessa Callum Beg, joka mielestään vielä oli Waverleylle velassa, kun tämä ei ollut sen hyvittämiseen suostunut Kultahaarukan isännän terveyden kustannuksella, tahtoi maksaa sitoumuksensa, pitämällä Ivorin heimon räätäliä tuiki tiukassa, kunnes työ oli valmis. Pidätyksestään vapautuakseen pujotteli Shemus neulaansa tartanissa salaman nopeudella, ja taiteilijan samalla hyräillessä jotakin laulua Fin Macoulin kamalista taisteluista, siinä hädin ennätti kuolla sankari kutakin kolmea neulanpistoa kohti. Puku valmistui siis aivan pian, sillä päällikön lyhyt nuttukin sopi Waverleylle mainiosti, eivätkä muutkaan vaatekappaleet suuria sovitteluja kaivanneet.