Hamish hätkähti tästä ansaitsemattomasta ilkusta ja loi häneen suuttuneen katseen vastaukseksi. Morkkaaja näki tavanneensa kipeän kohdan.
"Niin", hän jatkoi, "katso vain tuimasti vanhaan vaimoon ja äitiisi! Kyllä kestäisi odottaa, että rypistäisit otsaasi partasuun urhon vihastuneen katsannon edessä."
"Ole vaiti, äiti, taikka puhu sellaisesta, mitä ymmärrät", kivahti
Hamish, "nimittäin viipsinpuusta ja värttinästä".
"Ja viipsinpuuta ja värttinääkö ajattelin, kun kannoin sinut pois selässäni kuuden saksilaisen sotamiehen luotien lennellessä — vaikertavan lapsen? Sanonpa sinulle, Hamish, että minä tiedän sata vertaa enemmän miekoista ja pyssyistä kuin sinä tulet koskaan tietämään, ja sinä et itseksesi ikinä opi niin paljoa uljaasta sodasta kuin olet nähnyt ollessasi kiedottuna viittaani."
"Olet ainakin vakaasti päättänyt olla suomatta minulle mitään rauhaa kotona, äiti. Mutta tästä pitää tulla loppu", sanoi Hamish, jälleen nousten lähtöaikeissa ja lähestyen ovea.
"Seis, minä käsken!" huudahti hänen äitinsä. "Seis, taikka tulkoon kantamasi pyssy tuhosi tuottajaksi ja samoamasi taival hautajaistesi tolaksi!"
"Mikä saa sinut käyttämään sellaisia sanoja, äiti?" pahotteli nuori mies kääntyen hiukan takaisin. "Ne eivät ole sopivia, ja hyvää ei niistä voi koitua. Hyvästi nyt vain, me olemme liiaksi suutuksissa, puhuaksemme keskenämme. Hyvästi — kestää kauvan ennen kuin näemme toisemme jälleen."
Ja hän poistui. Ensi kiihtymyksessään syyti äiti hänen jälkeensä kirojaan ja seuraavassa hetkessä toivotteli niitä kilpistymään itseensä, jotta hänen poikansa niiltä säästyisi.
Hän vietti sen ja seuraavan päivää kaikessa voimattoman ja kuitenkin hillittömän kiihkon kiivailussa. Väliin hän rukoili taivasta — ja mitä voimia hän vanhoista perimätiedoista muisti — toimittamaan takaisin rakkaan poikansa, "sydämensä vasan". Toisin ajoin hän kärsimättömän äkeänä mietti, millä katkerilla sanoilla soimaisi pojan niskuroimista hänen palatessaan, kunnes taas ajatteli hellimpiä lauselmia hänen kiinnittämisekseen mökkiin, jota hän poikansa ollessa saapuvilla ei olisi hellyytensä hurmiossa vaihtanut Taymouthin linnan suojamiin.
Kului kaksi päivää, jollaikaa hän löi laimin nekin heikot elatusneuvot, joita hänen asemansa salli. Ei mikään muu kuin kaikenlaatuisiin rasituksiin ja puutteisiin tottuneen ruumiinrakenteen lujuus olisi saattanut pitää häntä hengissä, vaikka mielen tuska esti häntä huomaamasta heikkoa tilaansa. Hänen asuntonaan oli tähän aikaan sama mökki, jonka lähellä minä hänet tapasin, mutta silloin asuttavammassa kunnossa Hamishin uurastuksen ansiosta, hän kun oli sitä suuressa määrin korjaillut.