Hänen ihmeekseen Elspat vain täytti pikarin kotitekoisellaan eromaljaksi.
"Mene, poikani", hän sanoi, "koska se on vakaa päätöksesi. Mutta ensin ota vielä kerran siemaus äitisi lieden äärellä, jossa tuli on aikaa sammunut ennen kuin jälleen seisot siinä."
"Terveydeksesi, äiti!" toivotti Hamish, "ja tavatkaamme toisemme jälleen onnellisina, synkistä sanoistasi huolimatta."
"Parempi olisi olla eriämättä", virkkoi äiti tarkaten häntä, kun hän kulautti nesteen, josta ei tällaisessa tilanteessa sopinut jättää pisaraakaan, sillä sitä olisi pidetty pahana enteenä. "Ja nyt", jupisi hän itsekseen, "mene — jos kykenet".
"Hyvältä maistuukin juomasi, äiti", sanoi Hamish laskiessaan tyhjän pikarin pöydälle, "mutta se vie voiman, jota sen pitäisi lisätä".
"Niin se ensimmältä vaikuttaa", selitti Elspat. "Mutta oikaisehan tuolle pehmoiselle kanerva-aluselle pitkäksesi, sulje silmäsi vain toviksi, ja tunnin unesta sinä saat enemmän virkistystä kuin kolmen kokonaisen yön tavallisesta levosta, jos ne voitaisiin panna yhteen."
"Anna lakkini, äiti", sopersi Hamish, jonka aivoissa juoma alkoi nyt rutosti tuntua. "Minun on suudeltava sinua ja lähdettävä. Mutta jalkani ovat ihan kuin naulitut permantoon."
"Kas vain", sanoi äiti, "kyllä heti toinnut, jos istahdat puoleksi tunniksi — vain puoleksi tunniksi. Aamusarastukseen on kahdeksan tuntia, ja se olisikin riittävän varhainen hetki isäsi pojalle sellaisen matkan alottamiseen."
"Minun täytyy totella sinua, äiti — tunnen sen pakolliseksi", änkkäsi Hamish. "Mutta havahduta minut kuun noustessa."
Hän istuutui vuoteelle — nojautui taaksepäin ja vaipui melkein samassa sikeään uneen.