Kelpo mies hiukan hätkähti havaitessaan aseellisen ylämaalaisen — silloin harvinaisen ilmiön — nähtävästi hyvin kiihdyksissään pysäyttävän suitsista hevosen. Sopertaen kysyi mies häneltä viikon ja kuukauden päivää.
"Jos olisit eilen ollut siellä missä sinun piti olla, nuori mies", vastasi pappi, "niin olisit tiennyt, että se oli Herran sapatti ja että tämä on maanantai, viikon toinen päivä ja kuukauden yhdeskolmatta."
"Onko se totta?" kysyi Hamish.
"Niin totta kuin että minä eilen saarnasin Jumalan sanaa tälle seurakunnalle", vastasi kummastunut hengenmies. "Mikä sinua vaivaa, nuori mies? Oletko sairas — oletko järjiltäsi?"
Hamish ei vastannut, vaan toisti itsekseen pastorin ensimäisen lauseen: "Jos olisit eilen ollut siellä missä sinun piti olla." Niin sanoessaan hän hellitti suitsista, kääntyi pois maantieltä ja laskeutui polkua myöten mökille päin, katsannoltaan ja käynniltään kuin mestaukseensa menevä.
Pappi katsoi hänen jälkeensä ihmeissään, mutta vaikka hän tunsi hökkelin asukkaan, ei Elspatin luonne ollut kehottanut häntä ryhtymään mihinkään suoranaisiin väleihin tämän kanssa, sillä sissipäällikön leskeä väitettiin yleiseen paavilaiseksi taikka oikeastaan kaikesta uskonnosta välinpitämättömäksi henkilöksi, joitakuita taikauskoisia menoja lukuunottamatta, jotka olivat periytyneet vaimon vanhemmilta. Hamishille oli pastori Tyrie kyllä antanut ohjausta tuolloin tällöin tavatessaan hänet, ja jos siemen lankesikin huiman ja kehittymättömän mielenlaadun pensastoon ja kivikkoon, ei se ollut vielä kokonaan menettänyt kasvukykyään tai tuhoutunut. Nuorukaisen kasvonpiirteiden ilmeessä oli nyt jotakin niin kaameata, että kelpo mies tunsi kiusausta poiketa alas mökkiin kysymään, oliko sen asukkaita kohdannut joku vaurio, jossa hänen läsnäolonsa saattoi lohduttaa ja papillinen asemansa auttaa.
Valitettavasti ei hän pannut toimeen aiettaan, joka olisi saattanut ehkäistä suuren onnettomuuden, koska hänestä olisi luultavasti tullut välittäjä kovaonnisen nuoren miehen hyväksi. Mutta muistaessaan maan vanhan tavan mukaan kasvatettujen ylämaalaisten hurjamielisyyden jätti hän lopultakin sikseen laajalti peljätyn rosvon MacTavish Mhorin lesken ja pojan asiat, siten menettäen tilaisuuden tehdä paljon hyvää, ja katkerasti pahotteli hän tätä jälkeenpäin.
Kun Hamish MacTavish astui äitinsä mökkiin, heittäytyi hän vain äskeiselle vuoteelleen, huudahti: "hukassa, hukassa!" ja alkoi surun ja suuttumuksen sanoilla ilmaista syvää järkkymystänsä siitä petoksesta, joka oli häntä vastaan tehty, ja siitä julmasta pulasta, johon hänet oli joudutettu.
Elspat oli valmistautunut poikansa kiihtymyksen ensimäiseen purkaukseen ja arveli itsekseen: "Se on pelkkä ukkossateen paisuttama vuoripuro. Tarvitsee vain istuutua äyräälle levähtämään; kaikesta sen nykyisestä pauhinasta huolimatta tulee väleen aika, jolloin pääsee kuivin kengin ylitse."
Hän antoi pojan valitusten ja moitteitten, jotka pahimman tuskankin aikana olivat kunnioittavia ja helliä, kuoleutua virkkamatta sanaakaan vastaukseksi. Viimein vaipui nuori mies synkeään äänettömyyteen, ehdytettyään kaikki murheen ilmaukset, joita hänen sydämentunteisiin runsasvarainen puhekielensä soi kärsivälle. Äiti antoi pysähdyksen pitkittyä lähes tunnin verran, ennen kuin lähestyi poikansa makuusijaa.