"Hamish Bean MacTavish, laske alas aseesi ja antaudu."
"Seisahdu sinä, Allan Breack Cameron, ja käske miestesi pysähtyä, muutoin asia kääntyy pahemmaksi meille kaikille."
"Seis, miehet", sanoi kersantti, mutta lähestyi itse edelleen. "Hamish, ajattele, mitä teet, ja anna pois pyssysi; voit vuodattaa verta, mutta rangaistuksesta et pääse."
"Ruoska — ruoska, poikani — vältä ruoskaa!" kuiskasi Elspat.
"Varo itseäsi, Allan Breack", sanoi Hamish. "En tahtoisi tuottaa vammaa, — mutta minä en anna ottaa itseäni kiinni, jollet voi taata minulle vapautusta saksilaisesta suomimisesta."
"Hupsu!" vastasi Cameron; "tiedäthän, etten sitä voi. Mutta parhaani kyllä panen hyväksesi. Sanon kohdanneeni sinut paluumatkalla, ja rangaistus tulee vähäinen — mutta anna pois muskettisi. Tulkaa, miehet."
Samassa hän ryntäsi eteenpäin, kurottaen käsivartensa ikäänkuin työntääkseen syrjään nuoren miehen ojennetun luikun.
"Nyt — älä säästä isäsi verta, puoltaaksesi isäsi majaa!" huudahti
Elspat.
Hamish laukaisi pyssynsä, ja Cameron kaatui hengettömänä.
Tämä kaikki tapahtui melkein silmänräpäyksessä. Sotamiehet säntäsivät paikalle ja tarttuivat Hamishiin, joka ei yrittänyt vähäisintäkään vastarintaa, näköjään tyrmistyneenä tihutyöstänsä. Toisin oli hänen äitinsä laita; nähdessään miesten olevan asettamassa käsirautoja hänen ranteisiinsa heittäysi tämä soturien kimppuun niin raivokkaasti, että heistä täytyi kahden pidellä äitiä, muiden kytkiessä vangikseen pojan.