Olisi ollut muussa tapauksessa melkein mahdotonta saada rykmentin riveistä sitä joukkuetta, joka tarvittiin tuomion täytäntöönpanoon; mutta tarkotukseen valitut kuusi miestä olivat vainajan ystäviä, MacDhonouil Dhun suvusta polveutuneita kuten hänkin, ja valmistautuessaan kolkkoon tehtävään, johon heitä vaati velvollisuus, tunsivat he tuimaa kostonkin tyydytystä.
Rykmentin johtava komppania alkoi nyt lyhyinä riveinä marssia ulkoportista, ja sitä seurasivat toiset, kukin perätysten liikkuen ja pysähtyen ajutantin määräysten mukaan, muodostaakseen pitkähkön suunnikkaan kolme sivua, rivit sisäänpäin kääntyneinä. Suunnikkaan neljännen sivun sulki se valtava ja korkea vuori, jonka laelle linna on rakennettu.
Kulkueen keskivaiheilla asteli sotalain onneton uhri avopäin, aseettomana ja sidotuin käsin. Hän oli kalman kalpea, mutta hänen ryhtinsä oli niin luja ja silmänsä niin kirkkaat kuin konsanaan. Pappi käveli hänen vieressään, ja edellä kannettiin arkkua, jonka piti vastaanottaa hänen maalliset jäännöksensä. Hänen toveriensa katsanto oli vakaa, tyyni ja juhlallinen. He säälittelivät nuorukaista, jonka komea muoto ja miehekäs, vaikka nöyrä esiintyminen olivat heti hänen tultuaan selvästi näkyviin pehmittäneet monenkin sydämen, — muutamien sellaistenkin, joihin kostonhimoiset tunteet olivat vaikuttaneet.
Hamish Beanin vielä elävälle ruumiille varattu arkku asetettiin suunnikkaan tyhjälle reunalle noin kahden kyynärän päähän jyrkänteen juurelta, joka kohoaa siinä kohden pystynä kuin kiviseinä kolmen- tai neljänsadan jalan korkeuteen. Sinne vietiin myös vanki, jonka vieressä hengenmies yhä lausui rohkaisevia ja lohduttavia kehotuksia; näitä näkyi nuorukainen kuuntelevan kunnioittavan hartaasti.
Vitkallisin ja näköjään melkein vastahakoisin askelin eteni ampumisjoukkue suunnikkaan sisäpuolelle ja asettui vastapäätä vankia, noin kymmenen kyynärän päähän. Pappismies teki nyt lähtöä.
"Ajattele, poikani", hän sanoi, "mitä olen sinulle selittänyt, ja perusta toivosi siihen ankkuriin, jonka olen osottanut. Silloin vaihdat lyhyen ja viheliäisen olon täällä elämään, jossa et joudu kokemaan surua etkä tuskaa. Onko mitään muuta, mitä voit uskoa toimitettavakseni?"
Nuorukainen katsahti hihanappeihinsa. Ne olivat kultaa, kenties hänen isänsä ottamia saaliikseen kansalaissotien aikana joltakulta englantilaiselta upseerilta. Pappi irrotti ne hänen hihoistaan.
"Äitini!" virkkoi tuomittu hiukan vaivaloisesti; "antakaa ne äiti-paralleni! Käykää hänen luonansa, hyvä isä, ja valaiskaa hänelle, mitä hänen pitäisi ajatella tästä kaikesta. Sanokaa hänelle, että Hamish Bean meni tyytyväisemmin kuolemaan kuin koskaan levolle pisimmän metsästyspäivän jälkeen. Hyvästi, herra pastori — hyvästi!"
Kunnon mies kykeni tuskin peräytymään turman paikalta. Muuan upseeri ojensi hänelle tueksi käsivartensa. Viimeksi katsahtaessaan Hamishiin näki hän tämän polvistuneena arkulla; harvat ympärillä olleet olivat kaikki vetäytyneet loitomma. Käskysana kuului, kallioseinä kajahti yhteislaukauksesta, ja Hamish tuupertui voihkaisten eteenpäin, mutta kuoli arvattavasti melkein ilman hetkellisenkään kivun tuntoa.
Kymmenkunta hänen oman komppaniansa miestä astui sitten esille ja asetti juhlallisen kunnioittavasti toverinsa jäännökset arkkuun, samalla kun kuolonmarssi alkoi taas soida ja eri komppaniat yksinkertaisina riveinä kulkivat arkun ohi yksitellen, jotta kaikki saisivat kamalasta näystä sen varotuksen, joka sillä erityisesti tahdottiin terottaa mieliin. Rykmentti marssitettiin sitte pois ja nousi taas ylös ikivanhan kallion kuvetta, mutta kuten sellaisissa tilanteissa on tavallista raiutti heidän soittokuntansa nyt iloisempia sävelmiä, ikäänkuin olisi surun tai syvän ajattelunkin pitänyt mahdollisimman lyhytaikaisena asustaa soturin povessa.