"Elspat", pitkitti pastori, "hänet tuomittiin, ja tuomio on pantu täytäntöön".
Äiti-poloinen loi silmänsä taivasta kohti ja kirkaisi inhimillisestä äänestä niin poikkeavasti, että yläilmoissa leijuva kotka vastasi siihen niinkuin kumppanin huhuntaan.
"Mahdotonta!" voihkasi hän; "mahdotonta! Ihmiset eivät tuomitse ja surmaa samana päivänä! Sinä petät minua. Sinua sanotaan pyhäksi — onko sinulla sydäntä väittää äidille, että hän on murhannut lapsensa?"
"Jumala tietää", vastasi pappi, jonka poskille valui viljavia kyyneleitä, "että minä ilomielin ilmottaisin parempia tietoja, jos se olisi vallassani. Mutta sanomani on yhtä varma kuin surkeakin. Omin korvin kuulin kuolonlaukauksen, omin silmin näin poikasi kuoleman — hänen hautauksensa. Kieleni todistaa, mitä korvani kuulivat ja silmäni näkivät."
Tuskainen vaimo liitti kätensä tiukasti yhteen ja piteli niitä taivasta kohti kuin sotaa ja hävitystä julistava tietäjätär, samalla kun hän voimattomassa, mutta kauhistavassa raivossaan syyti julmia kirouksia.
"Kehno saksilainen tolvana", huusi hän, "kurja tekopyhä temppuilija! Ne silmät, jotka kesysti katselivat vaaleatukkaisen poikani kuolemaa, sulakoot kuoppiinsa loppumattomista kyynelistä, likeisimpiesi ja rakkaimpiesi tähden vuodatetuista! Ne korvat, jotka kuulivat hänen kuolinsoittonsa, lumpeutukoot kuuroiksi kaikille muille äänille paitsi korpin koikkumiselle ja kyykäärmeen sihinälle! Kuivettukoon suussasi kieli, joka kertoi minulle hänen kuolemastaan ja rikoksestani — tai paremmin, kun tahdot rukoilla väkesi kanssa, vallitkoon sitä pahahenki ja lausukoon se siunausten sijasta herjauksia, kunnes ihmiset kauhuissaan pakenevat luotasi, ja pitkäisen tuli leimahtakoon sitte päähäsi tähdäten ja vaientakoon herjän ja kirotun äänesi ainiaaksi! Mene, mukanasi tämä toivotus! Elspat ei enää milloinkaan, ei milloinkaan haaskaa niin monta sanaa elolliselle olennolle."
Hän piti sanansa — siitä päivästä asti oli maailma hänelle erämaana, jossa hän viipyi ajatuksetta, huoletta tai harrastuksetta, omaan murheeseensa vaipuneena ja kaikesta muusta välinpitämättömänä.
Hänen eleskelyynsä on lukija jo tutustunut siinä määrin kuin minäkin kykenisin sitä valaisemaan. Hänen kuolemastaan en tiedä kertoa mitään. Sen arvellaan tapahtuneen useita vuosia myöhemmin kuin hän oli herättänyt oivallisen ystävättäreni rouva Bethune Baliolin huomaavaisuutta. Tämän hyväsydämisyys ei koskaan tyytynyt vuodattamaan tunteellista kyyneltä, kun oli tilaisuutta tehokkaan armeliaisuuden toimintaan, ja se ominaisuus sai hänet useaan kertaan yrittämään lieventää tämän mitä viheliäisimmän vaimon tilaa. Mutta kaikki hänen ponnistuksensa saattoivat vain tehdä Elspatille elintarpeiden saannin vähemmän epävarmaksi, mikä seikka näytti hänelle olevan aivan yhdentekevä, vaikka se yleensä on mielenkiintoinen kurjimmillekin hylkiöille.
Yriteltiin kyllä myös asettaa mökkiin joku henkilö hoivaamaan häntä, mutta ne kokeet teki tyhjiksi se leppymätön äkäisyys, jota hänessä herätti kaikki yksinäisyytensä häiritseminen, tai niiden pelokkuus, jotka oli valittu asumaan kamalan Puun Vaimon luona.
Kun Elspat viimein — ainakin näköjään — kävi aivan kykenemättömäksi kääntymäänkään kehnolla makuulavallaan, lähetti pastori Tyrien hyväntahtoinen seuraaja kaksi vaimoa olemaan saapuvilla erakon viimeisinä hetkinä, joiden pääteltiin olevan lähellä, ja estämään sitä mahdollisuutta, että hän menehtyisi avun tai ravinnon puutteeseen, ennen kuin sortui vanhuudenheikkouteen tai kuolettavaan tautiin.