Mutta mies sen huomasi ja Huoahti ja lausui nyt: »Tiedon puute, pulskat herrat Meitä näin on nylkenyt.
Maatonna me oltihin jo, Tuskin oli taivastai — Pamppu heilui, ryysyt siitä Selkähänsä kansa sai.
Majojamme maata vasten Alas aivan painettiin, Huoneemmekin vihdoin vietiin, Siitä tultiin turpeisiin.
'Turpeen alta tulematta Mies on!' sananparsi soi — Mutta turpehenkin alta Tämä kansa nousta voi.
Ja se nousee, uus on aika, Kaikki vielä paranee: Herrain huoneiden ja meidän Harjat näät jo lähenee.
Ryysyistämme paikka paikan Perästä jo putoaa. Kansa varttuu, vilja karttuu. Kohoaapi koko maa!»
PAIMENEN PYHÄ.
Kaukaa kuuluu kumahellen Ääni kirkon kellojen. Tuota tarkkaa säikähdellen Mäellä paimentyttönen.
Tuota tarkkaa. — Kyyneleitä Vierii vienoposkilleen, — Silloin sana tuulen teitä Syöksee immen sydämmeen:
»Älä itke paimen pieno! Herra kuulee tässäkin!» Silloin vaipuu tyttö vieno Maahan, Herran jalkoihin. —