Oho orpoj' onnettomi'! Alimmaisi' armottomi'! Vaivattua valtakuntaa! Suomen saarta surkeata! Kuinka kävi kätehemme, Kovuus kohtais kotohomme, Osaisit onnettomuudet, Vahingot, viel' vaivaisuudet! Sillä siirtyi sankar suuri, Maakunnasta myöskin muuri, Iso isänt' isänmaasta, Valtakunnast' vainotusta, Kaatui kullainen kuningas, Alimmaisilt' armollinen, Lankeis luodilt' lentävältä, Pyllist' pyssylt' paukkuvalta, Norjan nurmelle nykertyi, Tylyn Tanskan tanterelle.
Entisiä edessäni Aikoj' ajatellessani, Monet muistuu mieleheni, Johtuu joskus järjelleni; Kuinka kaikkein Korkeamman Tahdon täytyy tarkkaisimman Tapahtua tähdiss', tuuless', Maassa, muuallakin, meress', Ihmeellisest' itse ilmass'. Joka paikass' juuri julki Kuinka kaitsi kuningasta, Varjel' vaaroist', vahingoista, Alust' armollisest' autti Jumal' itse ihmeellisest'. Nimittäin Narvan nurmell' Voiton veti vähäll' väell' Venäläisilt' verrattoman; Puolan pelloll' päästyänsä Väkinensä voiton väänsi, Augustusta ahdisteli, Pahan paavin parvest' päästi, Saattoi Saksass' voimallisest' Vapauden vainotuille. Mutta muuttuivat mokomat Otolliset onnen otsat, Sangen suureksi suruksi, Kadotukseksi kovaksi, Pyrittyä Pultavahan, Tartarilt' talutettua. Vaka valta varjel' vielä Voideltuaan voimallisest', Pehtaroi kun Benderissä, Soti sijass' soukkaisessa, Turkin tuiman tanhualla, Monta maahan martaaks mätti, Janitsaarein ioukost' jätti. Jumal' jälleen johdatteli, Joukkoinensa johdatteli Kotihinsa kulkiessa. Mureheksi riemu muuttui, Sangen suureksi suruksi. Vaikka vaivoin vaadittihin, Pahat pois pakenemahan, Kuiten kaikkein Korkeamman Tapaht' tahdost, totisimman, Että eros esivalta, Kuoli kuulu kuninkaamme, Lankeis luodilt' laumaltansa. Kätes kiivahast' kirottu, Sormes, suones sadateltu, Kinttus kivust' kuivatkohon, Jäsenesi jäätyköhön! Joka joutses jännittelit, Panit pyssyt paukkumahan, Ampumahan arvollista, Voideltua voimallista! Kukkulat kaikk' korkeammat, Tunturit te Tanskan tuimat, Norjan niityt, nurjat nurmet, Manterehet, maat ja metsät Mureeks mustaks muuttukohot, Surekohot surkiasti! Älköhöt äkätkö äänet, Saapuko satehet sinne, Koskeko kanss' koskaan kaste Vihollisten vainioille, Sillä siellä sodan sankar Ammuttihin aivan ankar. Älkäät ilkeät iloitko, Rivot riettahat riemuitko, Vaikka vaipui voimallinen, Kaatui kullainen kuningas, Ruumis rangaksi raukeni, Meni martaaks manterehen. Sielu siirtyi parempahan, Pyrki taivahan talohon; Kunnia kuuluupi kauvas, Mainitahan mailmassakin Kuuluisan kuninkaan Kaarlen, Sankarin sodassa suuren!
HEINRIKKI LILIUS.
Syntyi 1683 Messukylässä, tuli ylioppilaaksi 1700, vihittiin papiksi 1706 ja maisteriksi 1707, tuli sitten kappalaiseksi Pirkkalaan 1709, kirkkoherraksi Längelmäelle 1722 ja syntymäpitäjäänsä Messukylään 1730; kuoli 1745. Tässä painettu Kehtoruno (vuodelta 1728) on sen ajan parhaimpia tuotteita.
KEHTORUNO.
Tuutilainen, tuutulainen, Lepäele lapsukainen! Levon lainaaja lepyinen, Jesus sua siunatkohon! Nuku, nuku nukkeroisein, Makaele maidonjuoja! Kuin on maitokin makoinen, Unes olkohon suloinen! Kuin on kätes kiinnitetty, Kupeheses vyöllä vyötty, Niin sua Jesus itsehensä Uskon nuoralla niveli. Jumala sun itse otti Liittohonsa lapseksensa, Jesus vioista virutti, Pyhä Henki pyhitteli.
Älä itke, enkelisein, Vaikeroitse, vaiveroisein! Jesus kaunis kumppaninas, Pyhät vartiat va'ussas. Nuku, nuku, nukkeroisein, Makaele maidonjuoja! Liekuttelen linnuistani, Ainoata armaistani, Kehtos käärin kukkasilla, Kasvos peitän kaunihisti. Koska olet kyllin saanut, Hopeaisein, hienoisesta, Heräele, herttukaisein, Ilman itkutta isotta! Palkkas on pantuna povessa, Maito mesi-mieluhinen.
GABRIEL CALAMNIUS.
Syntynyt 1695 Kalajoella, tuli ylioppilaaksi 1712, sitten papiksi ja tuli kappalaiseksi syntymäseutuunsa, joutui 1717 venäläisten epäluulon alaiseksi ja vietiin vankina Turkuun, nimitettiin 1726 Kalajoen kappalaiseksi, ja kuoli 1754. Ilman tekiän nimettä painettiin v. 1734 hänen Suomen vaivoista ison vihan aikoina tekemänsä Suru-Runot Suomalaiset, joista uusi painos ilmestyi 1778. Hänen muut runoelmansa ilmestyivät v. 1755 koottuina nimellä Vähäinen cocous suomalaisista runoista.