ORAVAN VALITUS.
Kuulin kerran kuusikossa, Mäen päällä männykössä, Miten oksalla orava Ruikutteli riekkohäntä: Mihin lie minun sukuni, Kuhun lapsikultaseni Erillensä eksynynnä, Hajallensa haihtununna? Yks on Turjan tuntureilla, Toinen Aunuksen ahoilla, Kolmas on kovin etäällä Aina Aasian perillä. Siell' on kettu siepannunna, Orjaksensa ottanunna Poloiset mun poikaseni, Katalat mun kantamani.
Tuota huolin tuon ikäni, Panen pakkopäiviäni, Itken aina itsekseni, Valittelen vaimoneni, Miks ei mulla niinkuin muilla Suku oo omilla mailla, Lapset laulele kotona Yhden kielen kiskomalla!
Vielä luulen viimeiseltä, Toivonpa toden perästä Purevamme yhtä puuta, Yhtä kääntävän käpyä. Sitten laitan laadullisen, Virren paljoa paremman, Jota laulan lapsineni, Kiukuttelen kultineni.
MIETELMIÄ.
Katumus on kallis kyllä, Parannus parempi vielä.
Sanoo kerran kelpomiesi, Eikä hauku hallin lailla.
Hyvä lämmin huonehessa, Vaan ei kelpaa kellarissa.
Ajatus on työhön alku, Toivo alku autuutehen.
Pian nähdään musta pilkku Valkeasta vaattehesta, Heti virhe viisahasta.