Me emme liioin kerskuko, Sanomme kumminkin: Muu Suomi ellös ilkkuko, Jos meill' on hoikka kukkaro, Jos köyhiks keksittiin.
Useinpa pelto kultainen Se sulla kellerti, Kun meidän vaivan, viljehen Kumohon löi vihollinen Ja poltti tuhkaksi.
Ja monta kertaa sattui niin, Kun meitä vainot löit, Kun vaimot, lapset kaadettiin, Ja miehet sortui sotihin, Sä rauhan leipää söit.
Jos kielin voisi kertoa Näkönsä vanhat puut, Ja meidän vaarat virkkoa, Ja meidän laaksot lausua, Sanella salmensuut:
Niin niistäpä useampi Hyv' ois todistamaan: »Täss' Savon joukko tappeli, Ja joka kynsi kylmeni Edestä Suomenmaan!»
Siis maat' en muuta tietää voi Savoa kalliimpaa, Ja mulle ei mikään niin soi Kaikesta, minkä Luoja loi, Kuin: »armas Savonmaa».
SUOMEN VALTA.
Nouse, lennä, Suomen kieli, Korkeallen kaikumaan! Suomen kieli, Suomen mieli, Niiss' on suoja Suomenmaan; Yksi mieli, yksi kieli Väinön kansan soinnuttaa. Nouse, lennä, Suomen kieli, Korkeallen kaikumaan!
Suomalaisen kuokka, aura, Kyntäneet on Suomenmaan, Kasvoi vehnä taikka kaura, Maa on meidän perkamaa. Kelläs täss' ois äänen vuoro Meidän maata johdattaa? Nouse siis sä, Suomen kieli, Korkeallen kaikumaan!
Suomalainen yksin kesti Ruton, näljän aikana, Yksin miekallansa esti Vihollisen maastansa; Suomalain siis yksin käyköön Käsin ohjiin onnensa. Nouse, nouse, Suomen kieli, Korkeallen kaikumaan!