Tämä hänen oman itsensä mythillinen kirkastus oli liiaksi paljo Amos paralle. "Jospa se olisikin ollut variksenpeljätys", huusi hän kiukustuneena, "niin oli se kuitenkin vähintään yhtä kaunis kuin Ramsay eikä mikään ilkeä marakatinnaama!"
"Vai niin? Tiedättekö sen tarkoin?" kysyi vieras.
"Totta mar ma sen tiedän, sillä olenhan minäkin ollut siinä läsnä! — — se on talonpoikain puolella, jotka antoivat iskuja".
"Oh veikkoni", vastasi pilkallisesti toinen ja katsoi häntä terävästi raadeltuihin kasvoihin, "jos te olitte siinä, silloin näytätte kuin olisitte saaneet iskut, ettekä antanut".
Amos olisi tahtonut lyödä itselleen korvapuustin ja pelästys varomattomasta sanastaan lensi hänen jäseniensä läpi. Olipa hän nyt taas kauneuden kautta, jota hänellä ei enää ensinkään ollut, antanut houkutella itseään tyhminpään itse-tunnustukseen! Viikkokausia oli hän kaikkialla mitä taitavimmasti voinut salata tuttavuuttansa Ramsay'n kanssa ja kuitenkin hankkinut itselleen tietoja kenraalista; ainoastaan tuo "ilkein marakatinnaama" paljasti äkki-arvaamatta hänen salaisuutensa. Kauneuden kirous kesti kauemmin kuin kauneus itse.
Hän katkaisi äkkiä kanssapuheen, lähti joutuisasti matkaansa ja astui erästä syrjäpolkua pitkin Lahn'iin päin.
Vaan hän ei vielä ollut ehtinyt kauas, kuin jo näki joukon aseellisia miehiä ajavan itseään takaa; hän yritti paeta, mutta hänen heikko jalkansa esti sen, ja takaa-ajajat viittasivat uhaten pistooleilla ja musketeilla. Ne olivat sotilaita erilaisista sotajoukon-osista, ystäviä ja vihollisia sekaisin, jotka vaan omalla uhallaan kävivät ryöstösotaa, ja vieras kyläkapakasta näkyi olevan tämän vorojoukon päämiehenä. Pian olivat he saaneet Amoksen kiinni ja keskeensä. Aluksi pitkitti päällikkö pisteleväisellä kohteliaisuudella keskeytettyä kanssapuhetta, ja käski vihdoin aivan höylisti vastustelevaa Amosta tunnustamaan olevansa Ramsay'n lahkolainen. Siitä ei hänelle muka heidän seurassaan olisi vähintäkään haittaa, sillä heille oli keisari ja ruotsalainen yhtä rakkaat, mutta molempia paljoa rakkaampi kuitenkin hyvä rahasumma. Nyt oli korkeita hintoja luvattu Ramsay'n ympäri kuleksivista uskotuista, joilla oli muassaan joko papereja tai kalleuksia Hanau'in peruista, ja hän näytti aivan senkaltaiselta linnulta ja oli ryysyistään ja arpisesta naamastaan huolimatta liiaksi hieno tavalliseksi kerjäläiseksi. He eivät tahtoneet saattaa häntä keisarin kiristyspenkille, mutta hyvät lunnaat täytyi hänen maksaa ja heti paikalla.
"Yhä vieläkin on siis minun kiroukseni, että olen liian hieno", huokasi Amos itsekseen ja vakuutti sitte kiven kovaan, että hänen suhteensa oli erehdytty ja että hänen oli aivan mahdoton maksaa mitään lunastusrahaa. Hänen vangitsijansa antoivat hänen vielä hyvästi vartijoittuna rauhallisesti marssia keskessään pari tuntia. Mutta tultuansa metsän kautta alas Lahn'ille, siihen missä virta noin tunnin matkaa Weilburg'ista niin kutsutun "noitaläven" kohdalla soukkenee kahden jyrkän kallioseinän välillä, pysähtyivät he. Oikealla rannalla ulottui kallio aina veteen asti, ja suuria kivilohkareita löytyi vielä sen edessä itse virrassakin. Kapea polku, vaan matalan veden aikana käytävä, vei kallioseinän ohitse; oikealla ja vasemmalla oli jylhä metsä. Noitaläpi oli mitä oivallisin paikka murhaan ja rosvoomiseen.
Tässä ilmoitti nyt päämies vangitulle Hafelborn'ille, että leikki oli loppunut ja hänen seuransa alkoi käydä heille ikäväksi; hän antakoon siis pois, mitä hänellä oli hallussaan, papereja tai rahaa tai mitä hyvänsä. Ja yhtä aikaa tarttuivat useat rotevat miehet Amokseen, tyhjentääksensä hänen taskunsa ja repiäksensä pois vaatteet hänen päältään. Nähdessänsä, että kaikki salaaminen nyt enää oli mahdoton, veti hän itse äkisti kulta- ja juvelikukkaronsa taskusta ja heitti sen kauas virtailevaan veteen. Nyt eivät kumminkaan kivet voineet todistaa häntä ja Ramsay'ta vastaan.
Rosvot, jotka tällä tavoin näkivät varman saaliin käsistään luikahtavan, tahtoivat ensin heittää Amoksen hänen kukkaronsa perään, mutta päämies esti sen ja sanoi: "Nyt tiedämme aivan varmaan, että tämä poika on yksi Ramsay'n epäluulonalaisia ystäviä. Vartioitkaa häntä tarkasti, jotta voimme antaa hänet keisarillisille ja hänen vihollisiltansa saada sen hinnan, jota hän ei itse tahtonut maksaa; kiristyspenkki on sitte pusertava ulos, mitä hän nyt Lahn'iin viskasi".