"Kylläksi kaunis ja kauniimpi kuin kylläksi!" imarteli joku joukosta ja tahtoi ojentaa hänelle kättä. Mutta Amos astui raivostuneena takaisin, puristi nyrkkiänsä ja huusi: "Älkää sanoko sitä toistamiseen! Joka väittää minun olevan kauniimman kuin kylläksi, olevan liian kaunis, siltä minä lyön pääkallon rutiin!"
Tällä hetkellä tunki eräs tyttö tuon irstaisen joukon lävitse. "Tule kanssani, Amos, Jumalan tähden! Tule kanssani vanhempiesi luokse: he hakevat sinua, äiti nääntyy murheesta!" huusi hän tuskallisella epätoivon äänellä, joka olisi voinut liikuttaa kiveäkin. Se oli koulumestarin Martha. Kouluhuoneen ikkunoista oli hän nähnyt kuinka Amosta oli houkuteltu värvääjien luokse; ja vaikka naiset muuten tavallisesti pakenivat tätä raakaa sotilasväkeä metsiin ja piilivät kellareihin, riensi hän kaiken vaaran ja häpeän unhoittaen keskelle joukkoa; sillä hänestä tuntui kuin olisi hänen kiittämätön nuoruuden ystävänsä ruumiin ja sielun puolesta kadotettu, jos ei hän häntä nyt pelastaisi.
Horjuvin polvin katseli Amos rukoilevaa tyttöä, puristettu nyrkki aukeni, ja hän pyyhkäisi kädellä otsaansa ja kasvojansa, niinkuin tahtoisi hän pestä pois pahan kuumeunelman. "Sinä olet oikeassa, Martha!" sanoi hän sortuneena, "minä tahdon mennä kanssasi kotia".
Mutta värvääjä kuiskasi hänelle korvaan: "Onko tuo sinun kultasi? Hyi, etkö häpee: niin kaunis poika ja noin ruma tyttö! Ovathan hänen kasvonsa niinkuin nauriista leikatut! Katso tuonne meidän tyttölöitä, jotka tuovat esiin viiniä. Eikö totta, ne ovat hienompaa sorttia? Ja ne kaikki tulevat olemaan sinun kultinasi, kuten vaan tahdot; — joka päivä toinen!"
Amos silmäili trossityttöjä ja sylki inhosta. "Menkää tiehenne vaimoväkenne kanssa; minulla ei ole yhtään kultaista enkä huolikaan semmoisesta!"
"Tule kanssani, Amos!" rukoili Martha.
"Minä seuraan sinua!" vastasi hän, entistänsä enemmän hämillään. Sillä samassa silmänräpäyksessä juohtui hänen mieleensä, että koulumestarintytärtä nauriskasvoilla nyt kuitenkin pidettäisiin hänen kultanansa, jos häntä seuraisi. Jospa toki sotamiehet eivät kohta ensi katsannolta olisi tehneet pilkkaa noista rumista kasvoista!
Ja hän ei seurannut Marthaa.
Mutta nähdessään sotamiesten loukkaavan tuskastunutta tyttöä, tarttui hän keihääsen, joka seisoi pöydän vieressä ja huusi raivostuneena: "Tyttö ei ole minun kultani, ja minä jään luoksenne, todistaakseni sen teille; mutta ken taittaa edes hiuskarvan häneltä, sen minä paikalla lävistän tällä keihäällä". Sotamiehet seisoivat hämmästyneinä ja antoivat Marthan mennä.
Mutta värvääjä sanoi: "Hyvin poikaseni! Sinulla näkyy olevan rohkeutta!" Ja yksi vasta värvätyistä talonpojista lisäsi siihen: "Perhana! Meidän kirkkoenkelimme on muuttunut oikeaksi karhuksi. Kuka olisi sitä tuosta kauniista räätälinpojasta odottanut!"