"Se ei ole ainoastaan teidän oman pahan onnenne, vaan koko tämän aikakauden kirous, että mitä meissä on ihaninta ja jalointa tulee kovimmalla tavalla rangaistuksi, jopa pahimmaksi viholliseksemmekin, ja se, joka voi peittäytyä raakuutensa ja rumuutensa haarniskaan, elää tuvallisimmasti näinä kauhistuksen päivinä".
"Nyt olen pian kyllästynyt elämään!" huusi Amos puoleksi hymyillen, puoleksi suuttuen. "Minä olin liian kaunis räätälinpojaksi, kirkkoherraksi, kirjuriksi, ratsumieheksi, liian kaunis sotaonneen, lempionneen, liian kaunis mieheksi ja kunnialliseksi ihmiseksi, nyt olen liian kaunis koko tälle aikakaudelle, ja ainoastaan piruksi olen ollut kyllä kaunis!"
"Te ette ole antanut minun päättää puhettani", keskeytti häntä kirkkoherra. "Esilauseeseni tahdoin lisätä: siitä huolimatta löytyy nytkin vielä ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet onnen semmoisen kuin heidän luonnonlahjainsa loisto lupasi. Ja sen suhteen ajattelen minä lähinnä ruotsalaista kenraalimajoria Jaakko Ramsay'ta, kotoisin Skottlannista. Häntä pidetään kauniimpana ja pulskeimpana miehenä koko Ruotsin armeijassa, ja kun nyt teitä tässä katselen, olette minusta niinkuin veli hänen muotoisensa. Sen lisäksi on Ramsay älykäs, hienosti kasvatettu, Kustaa Adolfin oppilas ja ystävä, ritarillisesti urhokas ja onnenlapsi ilman vertaista, joka oivaltaa kaikki ja jolle kaikki onnistuu. Rahaa ja tavaraa on hän Saksan valtakunnassa jo yltäkyllin voittanut, ja sitte kuin hän Würzburg'in linnan valloituksessa oli kovin urhoollisesti tapellut ja voitolle joutunut, seisoo hänelle tie suuren sotaherran korkeimpaan arvoon avoinna".
"Onko tämä Ramsay myös räätälinpoika?" kysäisi Amos.
"Ei! Hän on vanhaa aatelista sukuperää!"
"Vai niin!" sanoi Amos aivan sävyisästi. "Jos minä olisin syntynyt kavalierina, niin olisi minullekin kauneuteni ollut sangen edullinen. Sitä on mulle usein sanottu. Valitettavasti tulin erehdyksestä räätälinpojaksi".
Mutta kirkkoherra vastasi: "Sotamiehen ei ikinä tule epäillä onnestansa. Minä olen tuttu Ramsay'n kanssa ja tämä on minulle jossakin kiitollisuuden velassa. Teidän tähtenne tahdon kirjoittaa Hanau'iin, jossa Ramsay'lla nyt on komento. Hän tuntee jokaisen miehen ihmeteltävän tarkalla silmällä, ja tietää asettaa kunkin oikealle paikalle, ja varsinkin on hän mieltynyt teikäläiseen hienoon käytöstapaan. Ramsay'n luona voisitte saavuttaa onnenne, ja koska te kuulutte ruotsalaiseen rykmenttiin, on kenraalimajorille oleva helppo vaihtaa teidät toiseen. Ehkä ryhdymme molemmat tähän kokeesen?"
Herkkäluontoinen Amos suostui siihen kohta, kirkkoherra kirjoitti ja kolmen kuukauden kuluttua oli kaunis ratsumies Ramsay'n sotaväessä Hanau'issa. Kenraali miellytti häntä niinkuin hän kenraalia. Kultaiset unelmat täyttivät nyt hänen mielenkuvitustansa. "Jumalan kiitos", huusi hän, "nyt on kauneuteni toki vihdoin viimein tullut johonkin hyvään hyödylliseksi!" Mutta sen hän huusi vaan aivan itsekseen; sillä kirkkoherra oli antanut hänelle sen hyvän neuvon matkalle, ettei vastedes enää puhuisi niin paljon omasta kauneudestansa; se miellyttäisi Ramsay'ta yhtä vähän kuin kaikkia muitakaan ihmisiä.
Tämä sotapäällikkö piti Nördling'in tappelun jälkeen Hanau'ta melkein neljä vuotta valloitettuna, ja sen porvarit kiittivät hänen hallitustansa, sillä heillä oli silloin paljoa parempi kuin monella naapurikaupungilla. Ympärillä olevalle maaseudulle sitä vastoin oli tuo Ruotsin palveluksessa oleva skottilainen sotaväkinensä hirmuna ja kauhistuksena. Sillä uloshyökkäystensä ja alituisten kahakkain kautta keisarillisten kulkujoukkojen kanssa vahingoitsi ja vaivasi hän lakea maata sanomattomasti. Yhdessä semmoisessa uloshyökkäyksessä valloitti Ramsay väkirynnäköllä kurmainzilaisen kaupungin Aschaffenburg'in ja toi sen tuomioherran vankina Hanau'iin. Hafelborn käytti itsensä tässä tilaisuudessa niin urhoollisesti, että hän vihdoin koroitettiin vänrikiksi. Ja kun Ramsay sittemmin Mainz'in vaaliruhtinaan ja Hanau'in kreivin Filippi Moritz'in kanssa sangen edullisilla ehdoilla hieroi sopimusta Hanau'in antautumisesta, jota alkoi käydä vaikeaksi puolustaa, mitään avunlähetystä kun ei ollut toivomista, käytti hän tuota yhtä kirjoitustaitoista kuin älykästä Hafelborn'ia moneen salaiseen kansliatoimeen. Niin näki Amos nyt kaikin puolin toiveensa alkavan toteutua; kumppanit ennustivat hänelle loistavaa tulevaisuutta, kadehtivat hänen onneansa ja sanoivat: tuossa näkee kuitenkin, kuinka kaunis mies aina joutuisasti käy eteenpäin.
Tänä aselevon aikana käveli Amos eräänä kirkkaana talvi-iltana ulkopuolla kaupunkien portteja pitkin Kinzig'iä. Ramsay'llekin oli tämä turvallinen lyhyt käytävä mieleinen, ja Amos toivoi tänä iltana kohtaavansa kenraalin, joka mielellään jutteli hänen kanssansa. Mutta kenraalin sijasta ilmestyi äkisti kolme ryysyistä talonpoikaa, jotka sulkivat häneltä tien. Ja yksi niistä huusi: "Tuo on Ramsay, joka meidät kerjäläiseksi tehnyt on; nyt olet sä konna saava makson murhapoltoistasi!" ja löi Amos parkaa kirveellä päähän, niin että hän meni tainnuksiin. Toiset karkasivat niinikään hänen päällensä, ja kun Amos verissään makasi maassa, kuuli hän vielä yhden sanovan: "Nyt on hän kuollut!" ja toisen: "Oletteko myös varmat siitä, että se oli kaunis Ramsay?" johon kolmas vastasi: "Kyllä! koko armeijassa ei löydy semmoista vartaloa ja semmoisia kasvoja toistamiseen".