"Jaakopin lähteellä" kävi vieraita kaiken päivää. Meitä uudistulokkaita he katselivat hyvin tarkkaan. Eivät voineet kylliksi ihmetellä vaiti-oloamme. Tulkin kautta selitimme heille, ettemme vielä olleet ehtineet oppia heidän kieltään, mutta moni heistä piti meitä "tyhmänä" siksi, kun emme osanneet puhua Kiinan kieltä.
II:nen Luku
Kuinka Kiinan kieltä opittiin.
Englannissa ollessamme ostimme Kiinan kielen oppikirjan, mutta nyt alkoi kielen lukeminen oikein täydellä todella. Lähetyskodissa oli useita Kiinalaisia opettajia. Ostimme opetusvälineet. Kirjoittamista varten tarvittiin paperia, sivellin, kivinen laatta ja mustetta. Kirjoja ei ollut monta ensi-alussa. Paitsi kieli-oppia, saimme Kiinankielisen Johanneksen evankeliumin.
Kun kaikki oli hankittu, vei johtajatar meidät opettajien luokse. Meidät esitettiin. Opettajat nousivat ja puristivat omia käsiään kumartaessaan. Minä jouduin T'ien nimisen opettajan opastettavaksi. Hän avasi kirjani. Kirjoitti niiden kanteen kiinalaisen nimeni ja kutsui minua "An kiaosir" s.o. opettaja An.
Sitten alkoi lukeminen. Kieli-opin ensisivulta luki hän korkialla äänellä
o (oo) ni (nii) ta (taa) ja (minä) (sinä) (hän)
minä, koettaen matkia hänen ääntään, sanoin samat sanat.
Näin luettiin ensimäinen lukukappale useat kerrat, opettaja ensin lausuen sanan tai kaksi ja oppilas perästä. Jokaisen sanan hän kirjoitti pienelle paperilapulle. Seuraavana päivänä hän laski sanan sanain perästä eteeni, nähdäkseen, jos tunsin sen. Jos en tuntenut, sain "laiskan läksyn"! Seuraavalla kerralla jos en tuntenut niitä, vihastui hän!
Opettajani oli hyvin hermostunut ja usein "pahalla tuulella." Talvella oli hänellä pitkä, puolisääreen ulottuva turkki, jonka repaleiset hihat kiilsivät liasta. Niissä hän lämmitteli pitkiä, laihoja ja pitkäkynsisiä sormiaan. Kevätpuolella alkoi häntä kauheasti torkuttaa. Eräänä päivänä tuli hän työhön väsyneenä. Tuskin oli pari lausetta luettu, niin mies uupui uneen. Annoin hänen vähän uinahtaa. Sanoin sitten: