Toinen suuri opettaja oli nimeltään
Mong eli Meng.
Häntä ulkomaalaiset kutsuvat Mensiukseksi. Hän syntyi v. 371 e.Kr. Shaantong maakunnasta oli hänkin kotoisin. Isästään orvoksi jäi hänkin jo pienenä. Hänen viisas äitinsä kasvatti häntä huolellisesti. Saadakseen lapselleen hyvää seuraa, muutti leski asuntoja useita kertoja. K'ong eli aikana, jolloin tavat olivat turmeltuneet ja niin oli Mong'inkin aikana. Kirjoitustensa kautta hän vaikutti aikalaisiinsa sekä jälkimaailmaan, mutta häntä ei ole ruvettu jumaloimaan, vaikka hänen kirjoituksiaan pidetään äärettömässä arvossa.
Mong sanoo ihmisellä olevan niin luontaisen taipumuksen hyvään kuin virranvedellä alaspäin juoksemiseen! K'ong sanoo kaikkien ihmisten pyrkivän hyvään! — Mong sanoo: "poika joka perillisettä kuolee, on raskaasti rikkonut vanhempiaan vastaan."
Tämän opetuksen vaarinottamisesta johtuu monta Kiinassa vallitsevaa epäkohtaa. Monivaimoisuus, aikaiset avioliitot, tyttölasten murhaaminen, ihmisten tavaton lisääntyminen, ja köyhyyskin.
Kiinan kansa kallihina, Aartehena armahana, Pitävi lapsilauman. Ei nurise se milloinkaan Jos vaan on poikalapsia Vaikk' pieni pirtti täynnä! Ei Kiinalaisen mielestä Maailma maksa mitään, Jollei hän poikalapsia Saa sylissänsä pitää! Ei rikkaus, ei kunnia, Ei virka suuri tuottava Suo hälle sitä rauhaa, Kuin lapsijoukko naurava, Hän onnee muut' ei kaipaa! On onni suur' kun maailmaan Jää sukunimi vielä, Ja esi-isäin temppeliin Jää uhrilahjan viejä! Hän kun tulee tuonelaan Ei puutetta oo siellä! On siellä talo valmiina, On rahojakin vielä! Ei kerjäläisnä tarvitse Nyt hänen siellä olla! Ei tuonen herrat hallitse Rikasta julmuudella! Hän huoletonna elellä Saa sitten tuonelassa, Kun pojanpojat varoja Lähettää maailmasta! Lapsilauman rakkaana Pitävi Kiinan kansa. "Ne ovat 'puusan' lahjoja!" Se sanoo suorastansa.
Nyt tahdomme ajatuksissamme asettua asumaan
Erääseen köyhään perheeseen,
tutustuaksemme edes hiukan kansaan. Isännän sukunimi on Liu. Hän on onnellinen mies, sillä hänelle on syntynyt perillinen, jonka nimeksi on pantu: Jongfuh. Kaunis nimi! Ijankaikkinen onni, eikös se ole soma nimi? Jongfuh on jo viisi, kuusi vuotinen. Vanhemmille tulee tärkeä työ tehtäväksi. On etsittävä miniä. Ukko ja eukko tuumivat kahden asiaa. Päätöksestään eivät puhu kenellekään. Köyhiä kun ovat, niin toimivat sen mukaan.
Yhtenä päivänä lähtee Liun eukko kaupunkiin. Siellä on lastenkoti. Äiti parat ovat myyneet sinne pikku tyttärensä. Siellä heitä on monet kymmenet. Pienet raukat! Sääli on heitä. Liun emännälle ehtii kyynele silmään hetkiseksi. Hän katselee lapsosia ja valitsee niistä yhden. Lunastaa hänet dollarilla tai parilla ja palajaa kotiinsa pienen miniänsä kanssa. Tokko pienokaisella lie nimeä ollutkaan, ei tiedä, mutta uudessa kodissa häntä kutsuttiin vaan "siao jaa t'eoksi" eli pieneksi orjattareksi.