Yhdessä lapsukaiset kasvavat ja leikkivät. Kuluu kolme, neljä vuotta, jo on miniän ruvettava talossa toimimaan. Onhan hän jo kuusi vuotinen, siis iso tyttö! Pieniin käsiin asettaa anoppi värttinän ja toiseen puuvillatukun, josta on opittava ujuttamaan hieno lanka.
Toisten taas laitetaan lapsonen bambupäreistä tehty kori ja bambupihdit kädessä, keräämään rikkoja ja roskia, mitä vaan tieltä ja tiepuolista löytää. Korin sisältö tyhjennetään tuvan taustalla olevalle tunkiolle, joka vähitellen kasvaa pienen pieleksen kokoiseksi ja sitten myydään maanviljelijöille pellon lannaksi.
Vähän vantterammaksi tultuaan, laitetaan hänet tuonne vuoren rinteelle, sieltä kivien välistä heinää leikkaamaan, jota sitten poltetaan ruokaa laittaessa, tai saa hän keräillä heinän rippeitä ja kuivaneita oksia samaa tarkoitusta varten.
Yksitoikkoista, ikävää on lapsosen olo. Jongfuh on saanut pieniä siskoja ja veljiä ja kuta useampia näitä kytyjä ja natoja on, sitä tukalampi on pikku miniän olo. Suuremmaksi tultuaan saa hän raataa aamusta iltaan, toimitella talon töitä. Sen ohessa saa sadatkin kerrat kuulla olevaan vieraan lapsi. Lapsi raukka! Kenelle valittaisi vaivojaan, sanelisi sairapäiviään? Kun anoppi hyväilee omia lapsiaan, kiertyy pieniin, tummiin silmiin kyynele ja sydämessä tuntuu syvä kaipaus. Lapsonen ajattelee: "oi jos minullakin olisi äiti!" Kyynele herahtaa poskelle. Anoppi näkee sen ja ärjäsee: "vai et viitsi työtä tehdä! Siinä itkeä jorotat!" Välistä taas
tukasta tuivertavi, hapsista haiventavi, vasten seinää survasevi, nurkkahan nutistavi, yön selkään ajavi, kaikeks' illaks' kartanolle.
Sadat tuhannet lapsiraukat ovat tämmöisessä asemassa. Heitä ei kukaan suojele, ei puolusta.
Kuluvat tuossa vuodet. Miniä on 15 tai 16 vuotinen. Siis on
Häiden aika tullut.
Ei niihin suuria valmistuksia ole. Morsian puetaan punaiseen, vuokrattuun pukuun. Hänen päähänsä pannaan korkia, peileillä ja helmillä koristettu ruunu. Olihan siinä vieraita. Syöteltiin niitä useat kerrat ja juoteltiin teellä. Ei morsiamella ollut mitään lahjoja apelle, anopille ja sukulaisille niinkuin rikkailla morsiamilla on.
Nyt ovat pidot loppumaisillaan. Ruunu otetaan morsiamen päästä pois ja hivukset nyhdetään juurineen otsalta merkiksi vallan alle joutuneesta tilasta.