Sanansa pitäminen on Kiinalaisille outo asia. Hän on lauhka lupaamaan, mutta täyttämään hidas! Kerran jouduimme tekemiseen miehen kanssa, joka mainiosti osasi "syöttää meitä sanoilla". Vuokrasimme hänen veneensä. Kimpsut, kampsut olivat jo veneessä ja me käskimme hänen nostamaan ankkurin.
"Nostetaan, nostetaan, kunhan setäni poika tulee puodista riisiä ostamasta!" sanoi ukko.
Kärsivällisenä odotimme "sedänpojan" tuloa. Hän tuli.
"No nyt ankkuri ja purjeet ylös!" huudahtimme.
"Kohta, kohta!" vastasi mies iloisesti, mutta kun hän ei liikahtanut paikaltaan, kehoitimme häntä toisen kerran.
"Lähdetään paikalla, kunhan serkkuni, joka kodistaan meni uusia housuja hakemaan, palajaa!" tuumi hän. Mikäs nyt auttoi? Kukatiesi kuinka monta "sedänpoikaa" ja "serkkua" vielä oli odotettavana! Meille alkoi kiire tulla, sillä päivä oli jo puolessa ja meillä monen tunnin matka kulettavana.
"Emme voi enään odottaa", sanoimme, kun "serkkua" ei näkynyt, ei kuulunut.
"Tuuli on niin kova! Ei nyt uskalla purjetta nostaa!" sanoi mies.
"Pääsevätpäs muut ihmiset nyt kulkemaan! Katsokaa, tuolla on monta purjevenettä menossa virran yli!" sanoimme hänelle osottaen lukuisia veneitä. Ukko ei sittenkään ollut "niinä miehinään" ja me rupesimme ankaraksi!
"Jos ette lähde meitä viemään heti paikalla virran yli, niin me otamme toisen veneen!" sanoimme. Se uhkaus auttoi. Heti paikalla hän huusi: "hoi, poika! nostappas se ankkuri ylös!" Ankkuri hinattiin. Kello oli yksi. Me lähdimme rannasta. Ollen tästä hyvillä mielin menimme veneen sisäosaan, sillä ulkona oli kylmä. Sieltä emme voineet nähdä ympärillemme, sillä seinäluukut olivat suletut. Juttelimme innokkaasti ja söimme eväitämme. Viimein rupesimme ihmettelemään miksi virran ylimeno kesti niin tavattoman kauvan — ja harmittaa ihan tahtoi kun huomasimme venemiehen kujeet. Jo oli viides tunti ja me olimme samassa paikassa, josta olimme lähteneet! Ne veitikat soutivat ja huopasivat kuletellen meitä edestakasin rannikkoa pitkin. Ei siinä tehnyt mieli oikein itkemään, eikä nauramaan! Ei auttanut muu kuin tyytyväisenä alistumaan kohtaloonsa! Ankkuriin laskettiin. Veneessä vietimme yön ja seuraavana aamuna, päivänkoitossa, lähdimme uudelleen.