Kiinalaineon epäluuloinen ja siksi varovainen.
Varsinkin vieraasta paikkakunnasta tullutta he varovat ja pitävät silmällä. Etenkin meitä ulkomaalaisia pelätään. He pitävät meitä noitina, tietäjinä ja sanovat: "ulkomaalaisilla on 10 tuhatta keinoa vahingoittaakseen ihmisiä." He luulevat meidän myrkyttävän kaivoja, ottavan ihmisten silmät ja sydämen keittääksemme niistä lääkkeitä.
Asuin Kaojuu nimisessä kaupungissa. Sikäläistä lähetystaloa kansa pelkäsi.
"Sinne pääsee monesta ovesta, mutta ulos vaan yhdestä", sanottiin. "Yläkerrassa on luukku. Jos sille tallaa, aukenee se ja silloin putoaakin astuja alas verikuoppaan, josta ei koskaan pääse pois." Niin kerrottiin ja uskottiin. Ihmiset eivät uskaltaneet tulla yläkertaan. Kerran päätimme houkutella muutamia naisia ylös, jotta he omin silmin näkisivät huhun perättömyyden. Yksi meistä soitti harmoniolla. He halusivat tulla kuuntelemaan, mutta varovaisesti katselivat he ympärilleen. Joka huone, jonka sivuitse tulivat, oli avattava, jotta he näkisivät, mitä niissä oli. Yläkerran lattiat tarkastelivat he visusti. Muutamat heistä tulivat minun huoneeseeni. Jutellessamme siinä, tuli tuulen puuska ja ovi lensi kiini. Voi mikä kauhistus valtasi heidät! Kalpeina, vavisten ja pelästyneinä, huutaen ryntäsivät he ovea kohden! Samassa tuli toinen puuska ja silloin he rauhoittuivat. — He kertoivat ystävilleen asian todellisen laidan ja toivat heidät luoksemme. Kansan keskuudessa kulkevat väärät huhut alkoivat siten hälvetä.
Ollessani Jangtsheossa tuli paljon ihmisiä eräänä päivänä luoksemme. Yht'äkkiä hypähti yksi nainen seisalleen, huutaen:
"Missä on minun lapseni?"
Pelästyneenä ryntäsi hän ulos ja sieltä löysikin lapsensa. Pienonen oli leikkimässä toisten kanssa, mutta äiti luuli, että joku meistä oli py'ältänyt hänet, sillä sanotaan meidän "syövän ihmisiä", ja varsinkin "lapsia!"
Kiinalainen on itserakas. Hän on pitänyt maataan maailman keskustana ja omaa kansaansa muita sivistyneempänä. Hän rakastaa omaa maataan ja kaikkea mikä on Kiinalaista. Jos hän matkustaa vieraaseen maahan, toivoo hän voivansa palata kotimaahan kuolemaan, saadakseen viimeisen leposijansa isiensä vieressä. Isältä perittyä maata ei Kiinalainen myy, mutta hän vuokraa sen "ikuisiksi ajoiksi!"
Kiinalainen ei ole mikään sankari sodassa, jossa teräsmiekkaa käytetään, mutta sitä rohkeampi sanasodassa! Parjaamisessa hän on mestari — ja varsinkin naiset! Kauheata on nähdä ja kuulla miehiä ja naisia, jotka ovat parjauksen hengen vallassa. Näyttää siltä, kuin rumat henget mieluummin öisin liikkuisivat, sillä useimmiten olen öillä kuullut julmimmat sadattelemiset ja kiroilemiset.
Jollei maahan olisi tuotu ooppiumia, olisi Kiinan kansa raitis kansa. Ainoana juomana kansalla on raitis vesi ja tee. Olutta se ei tunne. Kotona valmistetaan viiniä riisistä, jota juodaan lämmitettynä aterioidessa. Väkeväin juomain nauttiminen ei ole Kiinalaisten helmasynti. Luin tilastollisia tietoja St. Fransiskosta Ameriikassa. Kaupungissa asuu tuhansittain Kiinalaisia. V. 1901 istui putkassa yli 7,000 juopunutta, mutta niiden joukossa ei ollut ainoatakaan Kiinalaista!