Kiinassa on jo vuosikymmeniä elänyt eräs Englantilainen virkamies, Sir Robert Hart. Liikutuksetta ei voi lukea hänen sanojaan, joilla hän koettaa esilletuoda isänmaataan rakastavaisen Kiinalaisen ajatuksia. Hän sanoo:
"Me, Kiinalaiset, emme kutsuneet teitä, ulkomaalaisia tänne. Omasta tahdostanne tulitte tänne merien ylitse ja tunkeuduitte maahamme. Me suostuimme kanssanne kaupankäyntiin. Milläs te meille sen palkitsitte? Luvalliseen kauppaan lisäsitte ooppiumin salakuletuksen ja kun me koetimme sitä estää, rupesitte te sotimaan. Me emme kiellä sitä tosiasiaa, että ooppiumia nauttivat kansalaisemme kannattivat sitä kauppaa, mutta ooppiumin nauttiminen ja kauppaaminen oli kielletty. Me huomasimme, miten se turmeli meitä ja nieli rahamme. Me koettelimme houkutella teitä luopumaan siitä, mutta kaikki oli turhaa. Silloin meidän täytyi ruveta itseämme puolustamaan ja — sota syttyi. Me emme olleet sotijoita. Te voititte ja rauhanteossa te sanelitte ehdot, joihin meidän oli suostuttava.
"Siinä saitte Hongkongin ja monta kaupunkia avattiin teille, mutta — ooppiumikauppa jäi vieläkin luvattomaksi! Rauhallista kanssakäymistä kesti useita vuosia, mutta sitten alkoi Hongkong tuottaa meille huolta. Ollen lähellä rantojamme ja virtojamme, tuli se salakuletuksen keskuspaikaksi ja asuntopaikaksi lukuisille kansalaisillemme, joista useat olivat kunniansa menettäneitä, eivätkä uskaltaneet manterella asua. He tulivat teidän alamaisiksenne. Te annoitte heille lippunne. He olivat yhtenä päivänä Englantilaisia, toisena Kiinalaisia. Tästä tuli sitten 'Arrow' sota, uusia avatuita satamia, uusia sopimuksia, laillistettu ooppiumikauppa, uusia huolia ja vaikeuksia.
"Pienimmänkin erehdyksemme olette pitäneet rauhanrikkomisena. Sen sijaan, että olisitte käyttäytyneet ystävällisesti ja kunnioitusta ansaitsevalla tavalla, te solvaatte meitä ja vaaditte korvausta. Teidän laillistuttama ooppiumikauppa on tuonut kirouksen jokaiseen maakuntaan ja teidän kieltäytymisenne sitä rajoittamaan ja vähentämään, on pakottanut meidät vaarallisen apukeinon käyttämiseen. Olemme laillistuttaneet kotimaisen ooppiumin viljelemisen, valmistamisen ja kauppaamisen, mutta ei siksi, että hyväksymme sen, vaan kilpailijaksi teidän myrkyllenne ja sen poisajajaksi ja se ajaa sen pois! Kun meillä sitten on tekemistä ainoastaan kotimaisen tuotteen kanssa ja kauppa omissa käsissämme, toivomme sen voivamme pysäyttää omalla tavallamme!"
Hirvittävä tosiasia on se, että kuningatar Viktorian hallitusaikana kuletettiin Kiinaan Indian oppiumia niin paljon, että joka tunnin osaksi tuli puoli tonnia!
Yhdysvaltain hallitus on ankarasti kieltänyt alamaisiaan osanotosta tähän kauppaan. He eivät saa sitä laivoissaankaan kulettaa.
Yhdysvaltain lähetystön tulkki, herra Holcombe, kertoo kerran jutelleensa Kiinan etevän valtiomiehen, Lii Hong Chang'in (lue Tshang) kanssa tästä Yhdysvaltain hallituksen kiellosta. Silloin oli Lii Hong sanonut:
"Olen katsellut ulkomaalaisia ja olen ollut heidän kanssaan tekemisissä jo vuosikausia. Olen lukenut Raamattuanne, johon te uskotte. Siinä olen nähnyt saman kaltaisen ohjeen, jonka Kong fuutsirkin opetti. Tämä on ainoa kerta, jolloin ulkovaltain hallitus on sitä noudattanut ollessaan tekemisissä Kiinan kanssa."
Mikä se kultainen ohje oli?
Se on tämä: