"Nähtyäni tuon kurjuuden, ajattelin: jos mulla olisi taskussani kaksi shillinkiä ja kuusi pensiä, niin antaisin heille shillingin, mutta nyt se on minulla kaikki yhtenä rahana. Puhuin heille rakastavaisesta Isästä taivaassa, johon saamme luottaa, mutta silloin sanoi ääni povessani: 'sinä ulkokullattu! ethän sinäkään luota Jumalaan, jollei sulla ole shillinki ja kuusi pensiä!' Minä olin tukalassa asemassa. Kyllä tahdoin auttaa heitä rahallakin, mutta puoli ruununen, jonka omasin, oli yhtenä rahana. Ei johtunut mieleeni, että minun olisi annettava se kokonaan. Ehdottelin rukousta. Lankesimme polvillemme, mutta minä tuskin taisin lausua 'Isä meidän', puhumattakaan rukoilemisesta. Koko ajan huusi ääni povessani: 'ethän sinäkään usko, jollei sulla ole puolitoista shillinkiä taskussasi!'
"Yht'äkkiä mulle selveni mitä oli tehtävä. Otin rahan taskustani, annoin sen miehelle ja Jumalalle olkoon kiitos, vaimo tuli pelastetuksi ja minä myös! Sieltä mennessäni oli sydämeni yhtä tyhjä, kuin taskunikin. Hullin kadut kaikuivat kiitosvirsistä ja onnellisena kävin sinä iltana nukkumaan. Sanoin Herralle levolle käydessäni:
"'Rakas Herra! nyt minulla ei ole rahaa, ei ruokaakaan muuta, kuin puuron tähde aamiaiseksi. Herra rakas! älä unohda tätä asiaa!
"Aamulla syödessäni aamiaistani, toi posti kirjeen ja paketin. Jälkimäistä avatessani, näin siinä parin kintaita ja niiden sisässä oli 10 shillingin kultaraha! Siihen pankkiin, josta semmoinen korko maksettiin, päätin aina panna rahani! Olihan se runsas korko öisestä velasta!"
Näin harjaantui herra Taylor luottamuksella lähestymään taivaallista Isää. Aikoen lähteä kauvas pakanamaille oli hänen tunnettava se Herra, jonka käskyläisenä hän lähti. Keväällä v. 1851 hän tutustui Lontoossa olevien Kiinan lähetystä harrastavien miesten kanssa ja suostui lähtemään Kiinaan "The Chinese Evangelisation Society'n" lähettiläänä. Syyskuussa v. 1853 lähti hän Englannista ja saapui Kiinaan Maaliskuussa v. 1854. Siellä raivosi parhaallaan "T'ai p'ing" kapina. Shanghai, jonne hän ensin asettui asumaan, oli suuremmaksi osaksi raunioina, sillä se oli kauvan aikaa ollut kapinallisten hallussa. Siellä meni ensimmäiset ajat kielen oppimisessa. V. 1856 hän muutti Ningpoon Tshenkiang maakunnassa. Siellä selveni hänelle monet Raamatun paikat ja hän alkoi toimia sieltä saatujen periaatteiden mukaan. Hän luki sieltä sanat: "älkää kellenkään velassa olko" (Rom. 13:8.). Lähetys, jonka palveluksessa hän oli, oli velassa ja hän ei enään voinut hyvällä omallatunnolla ottaa vastaan lainattuja rahoja. Jos Herra tarvitsee työmiehiä, on Hänellä varatkin, ajatteli hän. Mielipiteensä hän ilmaisi johtokunnalle, joka ei niitä hyväksynyt. Hudson Taylor erosi lähetyksen palveluksesta ja hänen työtoverinsa samaten. He luottivat Herraan, joka heidät kutsunut oli ja oli pitävä heistä murheen. He tahtoivat tehdä Jumalan sanan jälkeen, eivätkä ole koskaan tarvinneet katua kuuliaisuuden polulla kulkemistaan.
Hänellä ei nyt ollut mitään tiettyä aineellista apua. Monasti olivat ahdingot suuret, mutta aina tuli apu oikealla ajalla. Usein muistui hänelle mieleen miten Herra oli auttanut häntä sinäkin iltana, kun Hullissa ollessaan oli kääntynyt Hänen puoleensa! Olihan Jumala sanonut:
"Avuksi huuda minua hädässäsi ja minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua!"
Otettuaan tuon askeleen, joka monen mielestä näytti oudolta, oli siunaus hänen osanaan. "Kaikki menestyi, mitä hän teki." Ei kulunut pitkiä aikoja, kuin 30 sielua oli siirretty pimeydestä valkeuteen. Ne olivat ihania kevätpäiviä nuo ajat Ningpoossa! Jumalan henki puhalsi kuolleiden ylitse ja he heräsivät. Työ lisääntyi ja työmiehistä oli puute. He rukoilivat viittä työmiestä Ningpoon.
Jumalan tiet ovat ihmeelliset.
Kerran kuulin herra Taylorin sanovan: "Jumala etsi pientä miestä ja löysi minut!" Niin, herra Taylor oli pieni mies ruumiillisesti ja henkisesti omissa silmissään pieni, mutta Jumala oli uskonut suuren työn hänelle. Hudson Taylor oli antautunut Jumalan johdatettavaksi ja ihmeellisesti Herra veikin häntä suurta päämäärää kohti. Ningpoossa ollessa ei hänellä ollut aikaa ajattelemiseen, vaan toimintaan kului joka hetki. Se pieni piiri, missä hän työskenteli oli hänelle rakas ja alituinen ajatuksen aihe. Ahkerassa työssä ollen murtui hänen terveytensä ja hänen oli palattava kotimaahan. Se oli kova isku.