Vähää myöhemmin täytyi Hsiongkuan shirissä olevien Kiinalaisten veljien paeta sieltä Jongsiniin ja niin hävisi se pieni asema rajan toisella puolella. Nyt oli meitä neljä ja työtä riitti meille kaikille.
Syyskuussa tuli Eelin Cajander ja paria viikkoa myöhemmin Sofia Lagerstam Jongsiniin. Sofia Lagerstam auttoi kaikkia sairaita, jotka vaan uskalsivat antautua muukalaisen hoitoon. Veli Tshang hoiti perustamaansa ooppiumisairaalaa.
Syksy, talvi ja kevät kului ahkerassa työssä. Saimme kylvää ja niittää yht'aikaa. Kevätpuolella neiti Lagerstam matkusti pohjois-Kiinaan ja me jäimme kahdenkesken.
Seitsemäntoista miestä ilmaisi haluavansa kastetta, mutta ainoastaan kahdeksan oli sen mukaan, kuin ihmissilmä taisi nähdä, kypsyneitä sen askelen ottamiseen. Valkeni sitten Toukokuun 19 p. v. 1900. Silloin oli
Ensimäinen kastejuhla Songsinissa,
siellä olevan seurakunnan syntymäpäivä! Aamulla aikaiseen menimme kaupungin ulkopuolelle. Aamuauringon valaistessa ihanaa maisemaa ja muurille kokoontuneen suuren ihmisjoukon katsellessa kastettiin 8 miestä Luu virran kirkkaassa vedessä. Kohta kastejuhlan jälkeen saimme uusia tovereita. Suomesta tuli neiti Anna Ehrström ja itä Kiangsiista neiti Hanna Bance. Kiitollisena työvoimien lisääntymisestä aloimme ajatuksissamme suunnitella syksyn ohjelmaa. Meillä ei ollut aavistustakaan myrskystä, jonka pyörteet kohta meitäkin kohtasivat. Kaikkialla kohdeltiin meitä hyvin, mutta
Yht'äkkiä muuttui kaikki!
Uhkauksia ja huhuja alkoi kuulua. Huhuiltiin kapinasta. Vapaaehtoista sotaväkeä kulki rantapuolelle. Mielet olivat levottomat. Kaupungin uusi päällikkö kohteli meitä tylysti ja sen mukaan muuttui kansankin mieli meitä kohtaan. "Tapettavat!" huudettiin kun kulimme kaduilla. Asemamme kävi tukalaksi. Pakanat alkoivat vieroa meitä, eivätkä uskaltaneet luoksemme tulla.
Heinäkuun 13 p. saapui tohtori Keller Huunaanista, jossa myöskin oli levotonta. Kaupungin hallitus pyysi hänen poistumaan ennenkun kansa nousi raivoon. Kuultuaan uhkaukset Jongsinissa, jäi hän kaupunkiin ollakseen meille apuna hädän tultua.
Tuskin oli Heinäkuun 22 p. valennut niin meille tuotiin punaiselle paperille kirjoitettu uhkaus. Se oli Sunnuntaiaamu. Siitä näimme että 26 p. oli määrätty kuolinpäiväksemme. Tohtori Keller tarjoutui jäämään asemallemme, sekä tarjosi veneensä meille, jolla olisimme heti päässeet pakoon, mutta me hylkäsimme hänen tarjoukset. Keskusteltuamme ja rukoiltuamme päätimme jäädä Jongsiniin — emmekä koskaan ole tarvinneet sitä katua! —