Näin valitti hän Jooseppia sitoessansa ja vihasi itseänsä samalla hurjuudella kuin hän ennen oli muita vihannut. Jos hän olisi voinut, niin hän olisi omin käsin repinyt sydämen povestansa hullussa hurjassa katumuksessa. Silloin ovi hiljaa avattiin, Wappu katseli kummastellen ylös, sillä hän oli kieltänyt kaikkia lähenemästä itseänsä. Se oli pastori Heiligkreuz'istä! Wappu seisoi siinä ikäänkuin tuomarinsa edessä, kalpeana vapisevana koko olennossaan.
— Jumala olkoon kiitetty! — huudahti vanha mies, — siinä hän onkin! — Hän astui sängyn viereen, tutki Joosepin haavoja — voi sinä mies raukka, minkä näköinen sinä olet!
Wappu puri hampaitansa yhteen, ett'ei huutaisi tuskissansa.
— Kuinka saitte hänet jälleen ylös? — kysyi kirkkoherra, mutta Wappu ei voinut vastata.
— No, Herra olkoon kiitetty, että armossansa esti pahinta tapahtumasta, — jatkoi vanha herra. Ehkä hän taas tointuu ja silloin sinulla ei ainakaan ole mitään murhaa omallatunnollasi, vaikka aikomus ikuisen tuomarin edessä on yhtä suuri synti kuin itse rikostyö.
Wappu tahtoi puhua.
— Minä tiedän kaikki — vastasi vanha herra ankarasti. — Bincenz oli pako-retkellänsä minun luonani ja on kaikki tunnustanut sinun rakkaudestasi ja hänen mustasukkaisuudestansa. Vaan minä olen kieltänyt häneltä anteeksi saamisen ja lähettänyt hänet paavilaiseen sotajoukkoon ansaitsemaan Jumalalta anteeksi-saamista hyvillä töillä pyhän isän hyödyksi, taikka kuolemallaan rikostansa maksamaan.
— Mutta mitä, — mitä minun on tekeminen sinun kanssasi Wappu? Hän katsoi Wappuun niinkuin olisi tahtonut katsoa hänen lävitse viisailla silmillänsä. Silloin Wappu löi molemmat kätensä kasvojensa eteen ja huusi ääneen:
— O, teidän korkea-arvoisuutenne — minä olen niin kauheasti rangaistu, ett'ei kukaan ihminen enää voi minua ankarammin rangaista. Siinä makaa hän, joka maailmassa oli mulle kallein — ja minun täytyy sanoa, että itse olen syypää siihen. Löytyykö suurempaa kurjuutta? Tarvitaanko enempää?
Hengellinen nyykkäsi: