— Niin pitkälle olet siis päässyt — sinusta on tullut kova aine, jolla ihmisiä tapetaan! — On käynyt niin kuin minä ennustin, sinä et ole antanut Jumalan veitsen itseäsi muodostaa ja nyt Herra sinut hylkää ja antaa sinun palaa katumuksen kiiras-tulessa!
— Niin, teidän korkea-arvoisuutenne, niin se on — mutta minä tiedän veden, joka tulen sammuttaa! Jos Jooseppi kuolee, niin minä heittäyn Acheen. Silloin kaikki on loppunut.
— Voi sinua! Luuletko sen liekin olevan sitä laatua, että mikään maallinen vesi voisi sitä sammuttaa? Luuletko todellakin voivasi tappaa sielun samalla kuin tuon maallisen ruumiin. Se on palava ijankaikkisen katumuksen liekissä, vaikka kaikki meret sinua peittäisi!
— Mitä minun siis on tekeminen? — kysyi Wappu synkästi — mitä muuta minä voin tehdä kuin kuolla?
— Elää ja kärsiä on parempi kuin kuolla.
Wappu pudisti päätänsä, hänen tummat silmänsä katsoivat tyhjään.
— En voi sitä — sen minä tunnen — en voi elää, onnelliset neidot tuuppavat minua alas — kaikki on käynyt niinkuin he unessa minua uhkasivat: siinä makaa Jooseppi muserrettuna ja rikki lyötynä, ja minun täytyy häntä seurata, niin on päätetty ja niin täytyy tapahtua; ei kukaan ihminen voi sitä vastustaa.
— Wappu, Wappu! — sanoi kirkkoherra ja löi kauhistuneena kätensä yhteen. — Mitä sinä puhut! Onnelliset neidot! Taivaan tähden elämmekö siis pimeässä pakanuudessa, jolloin ihmiset vielä luulivat että pahat henget pitivät peliänsä heidän kanssaan? Minä tahdon sinulle ilmoittaa, mitkä ovat onnelliset neidot — ne ovat omat himosi! Jos olisit oppinut hillitsemään rajua luontoasi, niin Jooseppi ei olisi joutunut surman suuhun. On varsin mukava syyttää pahoja henkiä omista vioistansa. Sentähden Jumala on ilmautunut, että hän opettaisi meitä ymmärtämään, että pahuus asuu meissä itsessämme ja että se on siinä voitettava. Jos me voitamme itsemme, niin voitamme myös ne salaiset voimat, jotka surmasivat muinaisuuden jättiläisiäkin, sillä kaikkine voimineen niillä ei ollut siveellistä voimaa. Ja kaikkine voiminesi olet sinäkin ainoastaan kurja raukka, kun et voi tehdä samaa, kuin yksinkertainen Herran palvelijatar, joka ankarassa luostari-elämässä joka päivä uhraa rakkahimmat toiveensa Jumalan alttarilla ja siinä kiittää itseänsä autuaaksi! Jos sinussa olisi rahtuakaan sitä suuruutta, niin et enää pelkäisi onnellisia neitoja, ja tyhjät unelmasi eivät silloin määräisi kohtaloasi, vaan oma selvä tahtosi! Ajatteleppas vähän eiköhän se olisi suurempaa — jalompaa?
Wappu nojautui ovenpieltä vastaan, oli niinkuin äskenherännyt suuri aatos olisi häntä kohottanut.
— Niin! sanoi hän lyhyesti ja vakaasti ja laski käsivartensa ristiin rinnan yli. — Teidän korkea-arvoisuutenne on oikeassa. — Minä ymmärrän tarkoituksenne ja tahdon koettaa.