Silloin ovi heitettiin auki ja huutaen Jooseppi, mun Jooseppini! — syöksi eräs tyttö sisälle Wapun ohitse ja heitti itsensä itkien Joosepin yli. Se oli Asra. Wappu hyppäsi ylös niinkuin käärme olisi häntä pistänyt — hetken aikaa kesti sisällinen taistelu viimeinen, vaikein. Hän tarttui käsillään kiinni itseensä ikäänkuin hän olisi tahtonut pidättää itseensä juoksemasta tytön päälle repimään sitä pois vuoteelta ja Joosepilta. Näin seisoi hän vähän aikaa, Asran itkiessä Joosepin rinnalla, sitten putosivat käsivartensa niinkuin hermottomina alas ja otsallansa oli kylmää hikeä. Mitä hän siis tahtoi? Olihan Asralla oikeus siihen!
— Asra, — sanoi hän hiljaa, — jos Jooseppi on sulle rakas, niin rauhoitu ja ole ääneti äläkä tee niin paljon melua — tohtori on sanonut että hän tarvitsee rauhaa!
— Kuka voi olla ääneti, jolla on sydän rinnassa ja näkee pojan tuommoisena tuossa makaavan? — valitti Asra. — Sinun on hyvä puhua ja rauhoittua, sinä et rakasta häntä niinkuin minä. Jooseppi on kaikki mulle — jos hän kuolee, olen ihan yksinäni maailmassa. O Jooseppi, armas Jooseppi, herää, katsele minua — yhden kerran vaan — sano ainoastaan yksi ainoa sana — ja hän ravisteli Jooseppia.
Joosepin suusta kuului epäselvää ääntä, hän puhui muutamia ymmärtämättömiä sanoja.
Silloin Wappu astui likemmäksi ja otti Asrasta kiinni, hän oli tyyni ja hänen kalpeissa kasvoissaan ei huomattu mitään liikutusta.
— Nyt tahdon sinulle jotakin sanoa Asra! Jooseppi makaa täällä minun hoidettavanani ja minä olen edesvastauksessa siitä, että kaikki tapahtuu niinkuin tohtori määräsi ja se on minun talossani missä sinä olet ja jos et tee niinkuin minä sanon, jätät Joosepin rauhaan, niinkuin tohtori tahtoo, niin minä käytän emännyys-oikeuttani ja lähetän sinut pois kunnes olet tullut sen verran järjelliseksi, että voit jatkaa Joosepin hoitamista — silloin — hänen äänensä vapisi — silloin jätän hänet sinulle!
— Oi kuinka paha sinä olet — huusi Asra innoissansa — sinä tahdot näyttää minulle ovea sentähden, että Joosepin tähden itken? Luuletko kaikilla ihmisillä olevan yhtä kovan sydämen kuin sinulla, että voisivat katsella tätä kurjuutta niinkuin pölkky? Päästä irti käsivarteni! Minulla on suurempi oikeus Jooseppiin kuin sinulla ja jos et tahdo kuulla minun itkuani, niin otan Jooseppini pois ja annan kantaa hänet kotiin luokseni, siellä saan ainakin itkeä niin paljon kuin tahdon! Minä olen ainoastaan köyhä palvelus-tyttö, mutta vaikka sitten koko elinaikani saisin ilmaiseksi palvella, niin mieluisammin hoidan häntä omassa pienessä huoneessani kuin annan sinun näyttää ovea minulle — sinä ylpeä ylimystalon-emäntä!
Wappu laski Asran käden irti ja seisoi hänen edessänsä kalpeilla kasvoillansa, mykkä suu osoitti hänen syvää sisällistä tuskaansa ja Asra loi silmänsä alas häpeissään, niinkuin hän olisi arvannut, että teki vääryyttä Wapulle.
— Asra — sanoi Wappu, — sinun ei tarvitsisi vihata minua, en sitä sinulta ansaitse, sillä sinulle olen tuonut hänet syvyydestä ylös — enkä minulle, ja sinun edestäsi on hän elävä eikä minun! Katsos Asra, vielä hetki sitten olisin ennemmin sinut kuristanut kuin olisin sallinut sinun jäädä hänen sänkynsä viereen, — mutta nyt on kaikki muserrettu; joka oli kovaa minusta — rohkeuteni, ylpeyteni — ja sydämeni! — kuiskasi hän hiljaa itsekseen. — Ja sentähden jätän vapaaehtoisesti sijaa sinulle, sillä hän rakastaa sinua ja minusta hän ei tahdo tietää. Sinun ei tarvitse kantaa pois sairasta poikaa täältä. Jää sinä rauhassa hänen luokseen — minä menen ennemmin itse! Kaikissa tapauksissa olisin mennyt! Te voitte jäädä tänne ylimystaloon niin kauan kuin te tahdotte — kyllä minä kaikki sovitan asianomaisten kanssa. Minä tahdon pitää huolta teistä, sillä te olette molemmat köyhät, ettekä voi mennä naimiseen ilman mitään. Silloin on Jooseppi ehkä kerran siunaava Kotka-Wappua.
— Wappu — Wappu — huusi Asra, — Jesus, mitä sinä ajattelet? Minä pyydän sinua — o Jooseppi — Jooseppi! jos minä vaan saisin puhua!