Klettermaier meni sisään. Wappu jäi seisomaan kirkkoherran eteen ja kesti hänen tutkivia silmäyksiänsä.
— Nyt minulla ei enää ole mitään, johon sydämeni on kiintynyt, paitsi kotkaa, — sanoi hän väsyneenä, — mutta sitä en anna pois, — sen pitää seurata minua. Tule Hansel, — kutsui hän lintua, joka pörrösenä ja laiskana istui aidalla. Se lensi haparoi hänen luo:
— Nyt sinun täytyy oppia lentämään jälleen, Hansel, nyt aloitamme taas matkaamme.
— Wappu — sanoi pappi huolistuneena — Mitä sinä aiot.
— Teidän korkea-arvoisuutenne — minun täytyy pois — Asra on siellä! Tottahan te ymmärrätte etten voi jäädä tänne? Tahdonhan tehdä mitä hyvänsä, vaikka koko elämäni — köyhänä kulkea mieron tietä ja hänelle jättää kaikki, kaikki — mutta nähdä kuinka hän Asraa hyvänä pitää — ainoastaan sitä — sitä en voi! Hän puri hampaita yhteen, pidättääksensä kyyneleitään.
— Ja sinä tahdot todellakin hänelle jättää talot ja tilukset? Tiedätkö myös mitä teet, lapseni?
— Ylimystalo ei enää ole minun, korkea-arvoisuutenne — eilisestä minä tiedän, että se on Vincenz'in, jos hän sitä vaatii. Mutta minun omaisuuteni, mitä minulla on paitsi sitä, on oleva Joosepin. Jos Jooseppi minun kauttani tulee rammaksi tai vaivaiseksi eikä enää voi ansaita leipäänsä — niin se minun velvollisuuteni pitää huolta hänestä.
— Kuinka, onko se mahdollista, että isäsi on tehnyt sinut perinnöttömäksi?
— Mitä minä huolin talosta ja kodista? Se koto, joka on minun, on aina valmiina! — sanoi Wappu.
— Lapseni — sanoi pappi huolissaan, — minä toivon ettet tee mitään pahaa itsellesi.