— En, korkea-arvoisuutenne — en nyt enää! Nyt ymmärrän kuinka oikeassa te olette kaikissa olleet ja ett'ei ylpeydellä saa mitään Herralta Jumalalta. Ehkä Jumala, nähdessään minun rehelisen katumukseni, armahtaa minua ja kerran antaa kurjalle sielulleni rauhan!
— No siunattu olkoon se hetki, kuinka katkera lieneekin ollut, joka musersi kovuutesi! Nyt, Wappu, olet todellisesti suuri! Mutta mihinkä menet, lapseni? Jos tahdot johonkin laupiuden luostariin niin minä vien sinut Carmelitinunnille?
— Ei, korkea-arvoisuutenne, se ei sovellu Kotka-Wapulle. En voi sulkeutua muurien sisäpuolelle ja luostarikammioihin — vapaana Jumalan avaran taivaan alla tahdon kuolla, niinkuin olen elänytkin. — Voisin melkein saada päähäni, ett'ei Jumala pääsisi paksujen muurien sisäpuolelle. Rukoilla tahdon yhtä hyvin kuin kirkossa ja katua, mutta minä tahdon vuoria ja pilviä ympärilläni ja tuulen suhinaa, muuten en kestä! Eikö niin, te ymmärrätte sitä?
— Ymmärrän, Wappu; olisi hullutusta pakoittaa sinua johonkin. Mutta mihinkä kuljet?
— Minä palaan isä Murzoll'in luo — se on kuitenkin ainoa kotini!
— Tee se, jota et voi olla tekemättä, sanoi pappi. — Jumalan nimessä, lapseni! Huoletoinna näen sinun lähtevän, sillä mihin hyvänänsä nyt kuljet — kuljet takaisin isäsi luo!
XIV.
Armoa.
Korkealla yksinäisellä vuorella kivi-isän luona istuu taas hylätty yksinäinen ihmislapsi ikäänkuin hän olisi sidottu tähän, niinkuin se osa kalliosta, missä hän katseli pientä maailmaa tuolla alhaalla, jossa ei ollut mitään sijaa tälle suurelle, vieraalle, erämaassa kypsyneelle sydämelle. Ihmiset ovat sen karkoittaneet ja hylänneet ja se on käynyt toteen, mitä unelma lupasi, että vuori otti sen lapsekseen. — Vuorien oma se on; kivestä ja jäästä on sen koto, eikä se kuitenkaan itse voi kivettyä, — tuo kurja, lämmin ihmissydän vuotaa hiljaa verta täällä ylhäälläkin kivien ja jään välissä!
Kaksi kertaa on loistava kuu kasvanut ja vähentynyt siitä päivästä, jolloin vappu täältä etsi viimeistä turvapaikkaansa. Häntä ei ole nähnyt kukaan laaksosta. Ainoastaan kirkkoherra on pari kertaa vaivalla noussut tänne ylös heikolla ruumiillaan ja kertonut hänelle, että Jooseppi on parantumaisillaan, sekä että se tieto on tullut Italiasta, että Vincenz, kun oli pukeutunut luostaripukuun, oli ampunut itsensä ja jättänyt testamentin kautta koko omaisuutensa Wapulle. Sitä kuullessa Wappu oli pannut kätensä ristiin polvilleen ja sanonut hiljaa: Hänen on hyvä — hän lopetti sen kohta, — niinkuin hän olisi Vincenz'ia kadehtinut.