Jooseppi istui hänen viereensä, nojasi päätään käteensä ja katseli palavilla silmillänsä Wapun kasvoihin. — Minulla on paljon sovittamista sinun suhteesi, Wappu, — sanoi hän totisesti — jo kauan aikaa sitten olisin tullut, jos tohtori ja pappi olisivat minua laskeneet; mutta he ovat sanoneet, että sen kenties saisin hengelläni maksaa, jos liian aikaisin vuorelle menisin, ja silloin arvelin että tuo olisi vahinko kuitenkin — nyt vasta tahtoisinkin elää, Wappu, — hän tarttui Wapun käteen — kun sinä olet elämäni pelastanut! — Kuullessani sitä, ymmärsin kuinka sinun oli laita — ja minun myöskin Wappu! — hän hyväili lempeästi Wapun kättä.
Kauhistuneena veti Wappu kätensä pois, hän oli tukehtua.
— Jooseppi, nyt tiedän mitä tarkoitat! Sinä arvelet että koska minä olen henkesi pelastanut, täytyy sun minua hyvänä pitää ja lopuksi heittää Asra oman onnensa nojaan! Älä sinä siitä ole milläsikään, Jooseppi, sillä niin totta kuin on taivaassa Jumala, — kurja olen ja paha, mutta en niin paha kuitenkaan, että ottaisin palkintoa vastaan, jota en ansaitse, että antaisin lahjoittaa sydämen itselleni juomarahaksi — sydämen, jonka olisin lisäksi pakoitettu toiselta varastamaan. Ei, sitä Kotka-Wappu ei tee. — Kiitos Jumalalle että vielä löytyy jotakin pahaa, johon en kykeneisi! — lisäsi hän hiljaa itsekseen. Ja kooten kaiken voimansa nousi Wappu ja tahtoi mennä majalle, jonka vieressä paimen istui ja vihelsi laulua. Jooseppi otti kiinni hänen molemmista käsivarsistaan: — Wappu, kuule minua kuitenkin ensin!
— En, Jooseppi, — sanoi hän kalpein huulin, — ei sanaakaan enää! Kiitän sinua hyvästä tahdostasi — mutta sinä et ole minua oikein tuntenut!
— Wappu, minä sanon sinulle, että sun täytyy minua kuulla — ymmärrätkös, sun täytyy! — Hän laski kätensä Wapun olkapäälle ja katseli häntä käskeväisesti, jotta Wappu vaipui ikäänkuin masentuneena alas.
— Puhu siis, — sanoi hän hengästyneenä ja istui uupuneena vähän matkaa Joosepista eräälle kivelle.
— Niin oikein — nyt näen, että voit totella myöskin, — sanoi hän hyväntahtoisesti hymyten.
Jooseppi oikaisi kauniin ruumiinsa nurmelle; takin, jonka oli ottanut päältänsä, pani hän kyynäspään alle ja nojasi siihen. Hänen lämmin hengähdyksensä ympäröi Wappua puhuessa. Wappu istui liikkumatoinna, silmät alas luotuina; sisällinen taistelu saattoi hänen poskensa punoittamaan, mutta ulkonaisesti näytti hän tyynelle, melkein kylmälle.
— Katsos, Wappu, minä tahdon kertoa sinulle kaikki niinkuin se on, — jatkoi Jooseppi. En ole koskaan voinut sinua kärsiä, vaikk'en sinua tuntenut. Sinusta kerrottiin niin paljon, kuinka kova ja raju sinä olit, ja minä sain siten hyvin huonon ajatuksen sinusta, enkä tahtonut sinusta tietää ollenkaan. Että olit komea ja kaunis tyttö, sen aina näin, vaikk'en tahtonut nähdä! Sentähden menin aina pois sinun tieltäsi, kunnes tuli tuo juttu Asran kanssa, — mutta sitä minä en voinut jättää rankaisematta! — Näetkös, mitä Asralle tehdään, se tehdään minullekin — ja jos Asralle pahaa tehdään, niin se leikkaa sydäntäni, sillä tiedä — no, mun täytyy se nyt sanoa, — äitini suokoon sen mulle anteeksi haudassansa: Asra on mun sisareni!
Wappu säpsähti ja katseli Jooseppia, niinkuin näkisi unta. Jooseppi vaikeni hetkeksi ja pyyhkäsi otsaansa paitansa hihalla: