— Hän on siis tuotava tänne — käski Stromminger — hänen pitää tulla heti paikalla!
Wappu nauroi taas:
— Nyt hän olisi hyvä olemassa, vai kuinka Stromminger? Mene nyt ja ha'e häntä hautausmaalta!
Ihmiset katselivat häntä hämmästyneinä.
— Onko hän kuollut? — kysyi Stromminger.
— Niin on, kolme päivää sitten. Hän kuoli siihen suruun, johonka te olette syypää. Se on sinulle oikein Stromminger — ja jos hän tuolla sisällä kuolee lääkärin puutteesen, niin se on hänellekin oikein — sen hänen hyvät työnsä Luckardia kohtaan ansaitsevat!
Nurisemista kuului ympärillä seisovilta — tämä oli liikaa.
— Semmoisen ilki-työn jälkeen vielä puhua tuolla lailla katumuksen sijassa! Sillä lailla ei kukaan ihminen ollut varma hengestään! Ja Stromminger seisoo vieressä sanaakaan sanomatta? Sepä kaunis isä!
Näin kuului sieltä täältä puhuttavan. Sill'aikaa seisoi Wappu kyökin ovessa uhkaavaisesti Stromminger'ia katsellen, johonka Wapun nuhde oli koskenut vasten hänen tahtoansa. Vaan sitten hän hurjistui ja ojentaen itseänsä kainalosauvan avulla huusi hän ihmis-joukolle:
— Tahdon näyttää teille minkälainen isä minä olen. Vangitkaa ja sitokaa häntä!