Tunnin aikaa, joka mielestänsä oli ijankaikkisuuden pituinen, oli hän kulkenut lumisella polulla. Siinä makasivat hänen edessänsä nuo hiljaiset kunnialliset Rosen'in talot ikäänkuin lumessa uneksien. Niitä oli hän usein Murzoll'ista nähnyt, niinkuin kotkan pesät kallioseinällä. Sydämensä tykytti niin että hän kuuli sen tykytystä, polvensa vapisivat. Jos häntä täältäkin pois näytettäisiin? Lumipyry alkoi taas, kiertäen kaikki valkoiseen huntuunsa. Wappua pyörrytti, kylmänä liehui valkoinen huntu hänen päänsä ympäri, vaan hänen kuumeenkuumalla otsalla se suli ja vuosi vetenä alas hiuksia ja kasvoja myöten ja hän värisi vilusta. Viimeinkin seisoi hän Nikodemus Klotz'in oven edessä ja haparoi oven-kolkutinta, vaan tätä tehdessä kävi kaikki niin oudon vaaleaksi hänen silmissään, hän kaatui ovea vasten ja vaipui sitten maahan.
Kauas, kauas lentelivät valkoiset lumihiuteet alas ahtaasen laaksoon ja muodostivat rauhallisen valkoisen kummun Nikodemus Klotz'in salvatun oven eteen tuon liikkumattoman olennon yli, joka siinä oli vaipunut maahan.
Nikodemus Klotz istui lämpösellä piisinpenkillä, poltti pientä piippuansa ja katsoi hyvillään ulos ikkunasta ulkona raivoavaa pyry-ilmaa. Niin kului neljännestunti toisen perästä; nuorin veli Leander, pulska metsästäjä, istui tutkistellen erästä viikkolehteä.
— Pyryttää taas kauniisti, — sanoi Nikodemus yhä polttaen.
— Niin, — sanoi Leander katsellen pyryä ja tuiskua pienen ikkunan toisella puolella. Silloin musta siipi yht'äkkiä löi ikkunaa vastaan valkoisessa pyörteessä, ja lentää liehutteli sitten ylös katolle.
— Oli jotakin! — sanoi Leander ja nousi.
— Mitä se olisi ollut, — mörisi vanhin veli, — eihän kukaan ihminen mene ulos tällaisella ilmalla.
— Oh, se oli lintu, kertoi Leander, ottaen pyssyn naulasta, sillä metsästäjänä hän pystytti kohta korvansa kun kuuli siiven suhinata. Hänen täytyi tarkastella mitä se oli. Hän meni ja avasi varovasti oven ett'ei peloittaisi lintua pois. Nyt tuli joukko lunta sisään ja hän havaitsi kinoksen rapulla. Hän ei päässyt ulos, vaan meni ensin hakemaan lapiota, jolla poistaisi lumen. Harmistuneena pani hän pyssyn pois ja rupesi luomaan lunta.
— Jesus, mitä tämä on? — huusi hän äkkiä. — Nikodemus, tule tänne, täällä makaa jotakin oven edessä lumessa, auta minua!
Veli joutui paikalle, yks kaks oli kinos kaivettu läpi, ja käsivarsi, kaunis ympyriäinen käsivarsi tuli ilmi. Pian vetivät he pehmosen lumen alta hengettömän olennon.