— Hyvä Jumala, tyttö — ja mikä kaunis tyttö! — kuiskasi Leander, kun tuo ihana pää ja muhkea rinta tulivat näkyviin.
— Kuinka hän lienee tänne eksynyt? — sanoi Nikodemus ja pudisti päätänsä sill'aikaa kun hän, ei ilman vaivaa, nosti raskaan ruumiin lumesta.
— Onko hän kuollut? — kysyi Leander ja koski häneen, katsellen kalpeita ruskeita kasvoja puoleksi hämmästyneenä ja puoleksi ihastuneena.
— Täällä kysytään hieromista — käski Nikodemus — vaan ensin sisään huoneesen hänen kanssansa.
Ja he kantoivat Wapun sisään ja laskivat hänet Nikodemus'en vuoteelle.
— Kyllä hän jo on maannut tuolla ulkona puolen tunnin aikaa, sillä niin kauan ainakin on siitä kun olin kuulevinani kolkutusta ovella, vaikka luulin että oli lumipallo, joka putosi katolta alas.
Leander toi vadillisen lunta sisään ja tahtoi hyväntahtoisesti olla avullisna nutun riisumisessa nuoren tytön päältä.
— Ei niin, — kielsi vanhempi ja viisaampi mies, — se ei sovi tuommoiselle nuorelle pojalle kuin sinä olet — jos tyttö saisi tietää siitä, niin saisi hän hävetä! Sinä menet ulos ja koetat saada tänne jonkun Gestrein'istä, — Katarinan tai Mariannan. Mene!
Leander ei voinut kääntää silmiänsä hengettömästä ruumiista.
— Mikä kaunis tyttö! — mutisi hän säälien mennessään.