Tyynellä toimeliaisuudella riisui nyt kokenut mies vaatteet tytön päältä ja hieroi ruumista niin kauan ja niin kovasti lumella, että iho taas rupesi näyttämään elävän ihmisen iholle ja veri vapaasti juoksemaan. Sen jälkeen pyyhki hän tyttöä hyvästi, peitti häntä lämpösesti ja antoi hänelle muutamia pisaroita jotakin väkevätä yrtti-juomaa.
Viimeinkin Wappu tointui, liikkui ja ojensi itseänsä sekä katseli kerran ympäri huonetta. Vaan silmänsä olivat lasintapaiset, hourailevaiset, ja sopertaen muutamia käsittämättömiä sanoja sulki hän silmänsä jälleen. Hän on kipeä, — sanoi Nikodemus Leander'ille, joka juuri astui sisään, sill'aikaa kuin roteva talonpoikaisnainen seisoi rapulla ja pudisti lumen päältänsä.
— Marianna, — sanoi Nikodemus — tämä oli hänen nainut sisarensa — nyt sinun täytyy auttaa meitä, sillä minä ja Leander, me molemmat miehet emme kuitenkaan voi tyttöä hoitaa, Leander silmäilee sitä jo vallan ihastuneena.
Hän katsahti moittivasti tuohon nuoreen mieheen, joka taas seisoi vuoteen pää-puolella ja ihastuksissaan katseli sairasta. Punastuen käänsi Leander pois kasvonsa.
Marianna astui nyt vuoteen viereen ja ensimäinen kysymyksensä oli tietysti:
— Kuka se lienee?
— Jumala tietää! Arvattavasti joku mieron kulkija, — arveli
Nikodemus.
— Niin miksi ei? — mörisi Leander — jokaisen pitäisi nähdä että hän ei ole mieron kulkija.
— Niin, niin, — sanoi Marianna, — sentähden että hän on kaunis ja mielyttää sinua! Vaan tiedä, että monella on kauniit kasvot ja ruma sielu, — siitä ei voi päättää. Siivo tyttö ei tähän vuoden aikaan yksinään kuljeskele ympäri maata siksi että hän uupuu. Siihen hänellä kyllä on omat syynsä ja Jumala tietäköön kuka tällä lailla on saatu taloon!
— No, se voi olla yhden tekevää — arveli hyväsydäminen Nikodemus, — emme kuitenkaan voi ajaa häntä ulos lumeen ja viluun, olkoon hän sitten kuka hyvänsä.