— Jooseppi, sanoi Wappu tukehtuneella äänellä, — sinä et saa luulla ett'en huoli sinun haavoistasi siitä syystä, ett'en antanut sinun ampua Hanselia. Katso, jos ne siitä parantuisivat, saisit mielellään ampua sekä Hanselin että emäntänsäkin — vaan asian laita on nyt semmoinen, että kumpikin olisi sinulle yhtä hyödytön.
— Hyvä, hyvä! ei sinun tarvitse puolustaa itseäsi — sanoi Jooseppi kiertelemällä. — Asra, — kysyi hän, — voitko nyt käydä eteenpäin?
— Voin, — vastasi tämä.
— Laita itses' valmiiksi siis, niin menemme!
Wappu vaaleni.
— Jooseppi, etkö tahdo levätä hiukan — enhän ole vielä saanut tarjota sinulle mitään! Minä keitän kohta sinulle jotakin, vai tahdotko juoda vähän maitoa?
— En, kiitoksia vaan vierasvaraisuudesta — vaan minun täytyy pyrkiä kotiin ennen yötä. Ei enää sada ja Asra jaksaa jo käydä.
Hän auttoi tyttöä valmistuksissa, ripusti pyssyn olkapäälleen ja otti vuorisauvan käteensä.
Wappu otti sulan, jonka Hansel taistelussa oli pudottanut, ja pisti sen
Joosepin hattuun:
— Tätä sulkaa sinun pitää kantaa, Jooseppi, koska olet voittanut kotkan, olisihan se tullut sinun saaliiksi, jos et olisi sitä lahjoittanut minulle.