Hurraa-huuto kuului jokaisen huulilta. Sitten nosti Jooseppi Wapun ylös, ja hän vaipui melkein tunnotoinna Joosepin rinnalle.
— Pysy siinä! — sanoi hän ankarasti ja astui askeleen taaksepäin — enempää ei tarvita, tuohon yhteen suudelmaan minä tyydyn. Sinä olet nyt nähnyt että minä voitan sinut — ja enempää en tahdo!
Wappu tuijotti Jooseppiin niinkuin ei olisi kuullut oikein — hän kävi kuolon kalpeaksi.
— Jooseppi, — änkytti hän, — miksi sitten tulit?
— Luulitko että tulin sinua kosimaan? — sanoi hän; ei kauan aikaa sitten juhlakulun aikana sanoit sinä kaikkein kuullen, että Asra oli mun kultani, kun oli niin helppo häntä voittaa — ja että Karhu-Joosepilla ei ollut uskallusta puuttua Kotka-Wappuun. Voitko todellakin uskoa, että mies, jolle kunnia on kallis, kärsisi semmoista vääryyttä kunniallista tyttöä vastaan? Minä olen ainoastaan tahtonut näyttää sinulle, että yhtä hyvin uskallan puuttua sinuun kuin karhuun tai johonkin muuhun petoon, ja suudelman, jonka sinulta voitin, vien minä Asralle sovinnoksi siitä vääryydestä, jota hän on saanut kärsiä sinulta! Muista tätä toinen kerta kun ylpeys pyytää sinua riivata! Toivon että nyt olet viimeisen kerran solvaissut köyhiä kunniallisia tyttöjä — nyt olet kerran itse saanut tuntea miltä tuntuu tulla julkisesti pilkatuksi!
Kaikuva nauru seurasi Joosepin puhetta. Vaan hän ei hyväksynyt tätä riemua:
— Te olette nähneet että olen pitänyt sanani, ja nyt minä menen Zwiefelstein'iin Asraa rauhoittamaan, sillä se hyvä ihminen itki kun aioin tehdä tämän kepposen ylimystalon emännälle! Jumalan rauhaa kaikille!
Hän meni ja kaikki häntä seurasivat; tämä leikki oli ollut niin oivallinen! Karhu-Jooseppi, sepä vasta oli aika poika! Hän oli näyttänyt ylimystalon emännälle kuka oli hänen mestarinsa!
— Se teki hänelle hyvää, tuolle ylpeälle ylimystalon emännälle!
— Pitäköön hyvänänsä!