— Jooseppi, tämä oli kelvollisin työsi!

— Kun tämä tulee tunnetuksi, ei kukaan enää häntä tahdo.

Näin hyljätyt kosijat ilkkuivat Joosepin ympärillä ja seurasivat häntä nauraen ja jutellen.

Tanssi-paikka oli tyhjä — ainoastaan kaksi oli jäänyt Wapun luo: Bincenz ja Benedikt. Wappu seisoi vielä samassa paikassa eikä liikahtanut. Oli kuin hän ei olisi ollut hengissä.

Bincenz katseli häntä käsivarret ristissä. Benedikt tuli hänen luoksensa ja tarttui hiljaa hänen käsivarteensa:

— Wappu — älä ota sitä niin sydämeesi — me olemme vielä jälellä ja me tahdomme hankkia sinulle hyvitystä. Wappu! puhu toki — mitä meidän pitää tehdä — me olemme kaikkiin taipuvaiset, sano vaan mitä tahdot!

Silloin Wappu liikahti ja hänen suuret silmänsä loistivat kamalasti kuolonkalpeista kasvoista. Hän avasi ja sulki huuliansa pari kertaa, sanat pyrkivät suusta, mutta henkeä näytti häneltä puuttuvan. Viimein tuli niinkuin sisimmästä sisuksesta kiljuntana sanat:

— Kuolleena minä tahdon hänet!

Benedikt hämmästyi:

— Wappu — Jumala sinua varjelkoon.