— Muusta en minä suuresti huoli, sanoi vieras ottaen lehden uudestaan käteensä. Tuo viivan alapuolella oleva kertomus "Ensimmäinen suudelma" on sitä tavallista mesimarjahilloa, joka miellyttää koulusta äsken päässeitä tyttöjä ja muita piparikakku-ijässä olevia individejä.
— Alma Hegel! kuiskasi ylioppilas, mutta maisteri loi häneen äkäisen silmäyksen.
Herra harmaissa vaatteissa jatkoi:
— Sitten on tuossa juttu maailman vanhimmasta ihmisestä. Juttu on ainakin yhtä vanha kuin ihminen, josta se puhuu; aina se on vanha akka, joka elää jossakin Mexikossa tai Brasiliassa, johon ei ole helppo päästä katsomaan, ja hän ei jouda milloinkaan kuolemaan sen vuoksi että hänen täytyy pari kertaa vuodessa kiertää kaiken maailman sanomalehtien lävitse.
— Teilläpä on hauskoja havaintoja! nauroi ylioppilas.
— Se on aivan totta. Pitäkääpä varalta jotakuta kertomusta esimerkiksi "hännällisistä ihmisistä Afrikassa", taikka "tulenpurkauksista Javan saarella", taikka "Annamin ylimysten pitkistä kynsistä"… ikäänkuin muualla ei olisi pitkäkyntisiä ylimyksiä, lisäsi vieras hymyillen ensi kerran koko puheen ajalla; pitäkääpä varalla näitä ja muita sellaisia juttuja, niin huomaatte että ne jonkun ajan päästä palaavat takaisin. Entäs kaikenlaiset sukkeluudet, kompalauseet ja sanaleikit? Niitä ei synny koko maailmassa, huomatkaa: koko maailmassa, kuin noin parikymmentä uutta vuoden kuluessa. Mutta esim. jokapäiväinen sanomalehti, joka niitä tahtoo lukijoillensa tarjota, tarvitsee niitä vuodessa vähintäänkin tuhannen kappaletta. Mistä luulette niitä niin paljon saatavan? Samat kiertävät uudestaan ja yhä uudestaan moneen kertaan. Minä en sitä sano sen vuoksi että se olisi jotakin pahaa, sillä sanomalehtien lukijakunta uudistuu myöskin vuosittain ja se mikä jollekulle saattaa olla ennen tuttua, on toiselle ihan uutta. Minä tahdon vaan huomauttaa kuinka turhamielisiä ne ovat, jotka luulevat voivansa jotakin uutta esiin tuoda. Minä olen aivan varma siitä, että jokaisen suomalaisen pää olisi turvassa, vaikka täällä olisikin voimassa sellainen laki kuin ranskalaisten kertomuksen mukaan Saksassa vallitsee, joka tuomitsee pään poikki jokaiselta uuden sukkeluuden keksijältä, ja sanotaan ettei sielläkään ole tarvinnut kenenkään kaulaa katkaista.
— Te olette varmaan ollut itse sanomalehden toimittajana, vai kuinka olette noita asioita tullut ajatelleeksi kysyi ylioppilas ihmetellen.
— Aivan oikein, minä olen ollut sanomalehden toimittajana.
Samassa tultiin ilmoittamaan että kyytihevonen jo odottaa. Herra nousi ylös, kumarsi jäähyväisiksi ja läksi.
— Kuka hän oli? kysyi maisteri ravintolan neidiltä.