— Onko sinun rouvasi minulle vihoissaan, vai minkä vuoksi hän ei tahdo kanssani tanssia?
— Veliseni, sanoi Pihlén ja taputti maisteria olkapäälle, saat antaa hänelle anteeksi, sillä tanssiminen ei ole hänelle nyt terveellistä.
— Ah! huudahti maisteri, jolle alkoi valo koittaa ja hän oikein häpesi tyhmyyttänsä.
Samalla tunsi hän jonkun taputtavan hänen toisellekin olkapäällensä ja kun hän kääntyi seisoi siinä kauppaneuvos Polin, joka erinomaisen ystävällisesti hymyillen kysyi oliko maisteri jo esitelty hänen rouvallensa ja tyttärellensä. Saatuansa kieltävän vastauksen hän veti maisteria kädestä pöydän luokse, jonka vieressä istui rouva ja neiti Polin.
Julia oli hurmaavan kaunis. Kooltansa pitkä ja solakka, hän kantoi päätänsä hyvin ylpeällä tavalla ja antoi mustain säihkyväin silmäinsä täydellisellä voiton varmuudella siirtyä miehestä mieheen. Mustanruskeisin hiuksiin oli kiedottu helminauha ja korvan juureen oli pistetty tuoksuava ruusu. Uusi puku sopi niinkuin valettu somalle ruumiille. Se jätti puolivälistä paljaiksi käsivarret, joita koristi paksut kultaiset rannerenkaat. Pääntie oli leikattu avaraksi, ei juuri liikaa, mutta niin paljon että sai täydellisen käsityksen kaulan pyöreydestä ja hiviän loistavasta valkoisuudesta. Julia oli sanalla sanoen nainen täydessä kukoistuksessa ja tiesi myöskin minkä vaikutuksen hän kaikkiin miehiin teki.
Eipä ollut ihme että maisteri, joka istuutui Julian viereen, ei voinut kääntää silmiänsä tästä ihastuttavasta olennosta, varsinkin kun Julia selvästi osoitti että maisterin läsnä-olo ei ollut hänelle vastenmielinen. Vanhemmat jättivätkin heidät melkein kokonaan kahden kesken. Julia hymyili ja näytteli kauniita hampaitaan, antaen maisterille silmäyksiä, jotka panivat hänen verensä kuohumaan. Neiti kertoi lukeneensa "Kaupin" näytenumeron ja sanoi sen olevan varsin hyvän; samaa mieltä oli ollut pappakin. Kauppaneuvoksen taloon tilataan sitä kaksi kappaletta, toisen tilaa pappa ja toisen hän, Julia, itselleen.
Maisteri ei voinut muuta kuin kumartaa vastaukseksi niin suurelle suosiolle. Salista kuului franseesin kehoitussäveleet ja maisteri vei neiti Julian tanssimaan. Vastassa oli heillä ylioppilas Juslenius, jonka jo tunnemme, sekä Alma Hegel.
Silloin kuin maisteri Tiira tahtoi rouva Pihléniä tanssiin istui Alma aivan sisarensa läheisyydessä, mutta maisteri joutui siinä niin hämilleen, ettei huomannut häntä ollenkaan ja Alma jo ajatteli että kenties ei huomaa koko iltana, varsinkin nyt kun näkyy joutuneen Julian pariin. Mitä ihmettä heillä lieneekin niin paljon puhumista? Olihan Almakin niin soma, että hän kyllä ansaitsi hiukan huomiota. Lyhyeksi leikattu tukka oli käherretty niin että se jonkinlaisena glooriana ympäröi suloisia kasvoja, antaen niille melkein poikamaisen ja samalla lapsellisen ulkomuodon. Koko muu puku teki saman vaikutuksen. Sininen suora hame osoitti selvästi kuinka vähän hänen vartalonsa oli kehittynyt ja leveä, melkein olkapäille laskeutuva pitsikaulus muistutti paljon koulutyttöä, mutta käsivarret näyttivät jo pyöreiltä ja rinnan poikki röyhelletty harsokoriste teki hänet korkeapovisemmaksi kuin hän muutoin vielä olikaan. Outo ei oikein tietänyt pitikö häntä aika-ihmisenä tai lapsena.
Kun maisteri franseesissa ensi kerran tanssi Almaa vastaan, tytön viehättävät liikkeet eivät voineet olla herättämättä hänen huomiotaan ja samalla luuli hän lukevansa Alman silmissä moitetta siitä ettei ollut häntä ennen tervehtinyt. Huolimatta tanssikumppalinsa loistavasta kauneudesta katseli maisteri aluksi niin paljon vastaisella seinällä istuvaa Almaa, että Julia vihdoin teki siitä ivallisen muistutuksen.
Maisteri kääntyi silloin kokonaan hurmaavan toverinsa puoleen ja alkoi vilkkaan keskustelun, jota kesti tanssin loppuun saakka. He puhuivat elämästä Helsingissä, josta kummallakin oli muistoja, vaikka eivät siellä olleetkaan tuttuja; kumpikin tunsi ihmisiä, joista tiesivät yhtä ja toista kertoa, joko hyvää taikka pahaa, jälkimäistä kuitenkin enemmän. Julia oli ollut Sveitsissä pensioonissa ja osasi jokseenkin hyvin jutella kaikenlaista vieraista maista. Sanalla sanoen aika kului heiltä erinomaisen hupaisesti. Tanssin lämmin nosti heleämmän punan poskille, silmät säihkyi ja suonet sykki ja kun maisteri galoppaadissa likisti tuota muhkeata vartalota rintaansa vastaan, tunsi lämpimän käsivarren olkapäällänsä ja hienon tuokseen ympärillänsä, unhoitti hän kaikki muut ja näki vaan kaksi kirkasta silmää sekä hymyilevän suun, jotka olivat häntä niin lähellä. Hän tuskin muisti irroittaa käsivartensa kun joko hänen itsensä tai Julian tuli lähteä vastatanssiin.