Toinen ääni tuli nyt muutoinkin lehteen. Joka ainoassa numerossa oli mitä rohkeimpia kirjoituksia kaikkein arkaluontoisimmista asioista. Kaikissa kirjoituksissa alkoi kuulua sävel, jota lehdessä ei ennen huomattu, nimittäin puhe köyhän sorrosta ja viha rikkaita vastaan.
Kun eräs vastaväittäjä, kaupungin pappi, kirjoitti että Jumalan edessä köyhä on yhtä hyvä kuin rikas ja että se, joka maan päällä puutetta kärsii, saa palkintonsa taivaassa, vastasi maisteri lehdessänsä että sellaista lohdutusta on sen helppo antaa, joka suuren vatsansa kanssa istuu hyvin varustetun pöydän ääressä, mutta nälkäisen vatsaa se ei täytä. Hän kehoitti kirjoittajaa, joka epäilemättä taivaan ilot ja niiden arvon tunsi ja joka tiesi että rikkaan on vaikeampi päästä taivaan valtakuntaan kuin kamelin kulkea neulansilmän lävitse, heittämään herkullisen pöytänsä ja odottamaan syömättömänä taivaan iloja. Sitte tietäisi miltä se tuntuu.
Pappi vastasi että Jumala on määrännyt jokaisen työllänsä elämään ja on sallinut maallistakin tavarata koota kun sitä vaan käytetään Hänen valtakuntansa kartuttamiseksi.
Siihen vastasi taas maisteri, ettei hän käsitä kuinka papin syöminen Jumalan valtakuntaa paremmin kartuttaa kuin työmiehen syöminen. Mutta jos Jumala on määrännyt että jokaisen pitää työllänsä elää, niin osoittaa jokapäiväinen kokemus, ettei tuota määräystä noudateta, sillä paljon on sellaisia, jotka elävät mahtavasti, vaikka eivät pane tikkua ristiin, mutta työmies ei työllänsä elä, ei ainakaan silloin kuin hän ei mitään työtä saa.
Luonnollista on että näin kiivaat kirjoitukset olivat kaupungissa alituisena puheen aineena. Koko asujaimisto oli jaettu kahteen puolueesen, joista toinen, ja siihen kuuluivat kaikki kaupungin varakkaammat, ankarasti moittivat maisteria ja pitivät häntä villitsijänä, muutamat mutisivat sosialismista ja joku jo kuiskasi nihilismistäkin; mutta toiset, alhaisempi väki, piti häntä luonnollisena suojelijanaan. Moni kaupungin rikkaista lähetti hänelle varoituskirjeitä ja vaati lakkaamaan sellaisesta kirjoitustavasta; moni laittoi hänelle lehden takaisin ja ilmoitti ettei sellaista roskaa tarvitse enään tuoda. Mutta toiselta puolen kasvoi tilaajain luku kansan kerroksissa suuremmassa määrässä kuin se ylemmissä kerroksissa väheni.
Nyt kun oli ilmestynyt mies, joka rohkeni omalla vastuullansa asettaa kaikki päivän valoon, uskalsi monikin joka tähän saakka oli vaiennut, ilmaista hänelle kaikenlaisia epäkohtia kaupungin oloissa, joista siihen saakka monella ei ollut aavistustakaan. Maisteria oli joskus uhattu painokanteellakin, mutta ei kukaan ollut uhkaustansa toimeen pannut, sillä hänen kirjoituksensa olivat yleensä varovasti laitettuja, ja sitte pelkäsivät asianomaiset että sellainen oikeuden käynti vaan saattaisi useampia vähemmän miellyttäviä asioita ilmi.
Syksy oli jo tullut ja kaupungin nuori väki päätti tehdä vielä huviretken kesän lopettajaisiksi. Retkellä piti paistettaman perunoita ja nauriita ja muutoin huviteltaman leikeillä ja tansseilla. Julia Polin oli sulhaisensa kanssa tullut kotiansa ja tätä komeata paria ihmetteli nyt koko kaupunki. Heidän piti myöskin tulla retkelle ja sen vuoksi kaupungin nuoriso sinne tulvaili, sillä kaikki tahtoivat nähdä sotaherraa, joka oli harvinainen ilmiö Kauppilassa.
Maisteri päätti myöskin mennä sinne, vaikka tiesi että hänen läsnä-olonsa olisi monelle vastenmielinen, taikka kenties juuri sen tähden; hän ajatteli myöskin että hänen poissa-oloaan mahdollisesti väärin käsitettäisiin, luultaisiin ettei hän uskalla itseänsä näyttää, tai jotakin sellaista.
Neiti Torn oli kauan kahden vaiheella; hänen oinastaan ei tehnyt mielensä lähteä, mutta salainen voima, ota hän itsekkään ei voinut käsittää, pakoitti häntä menemään.
Huviretki tehtiin eräälle saarelle, jonne soudettiin kaupungin rannasta pienillä venheillä. Saarella oli tasailen tanner, jossa oli erittäin mukava leikkiä ja kisailla; rannalla keitettiin kahvia ja vähän ylempänä koetettiin maahan kaivetussa kuopassa kuumien kivien avulla paistaa perunoita. Se oli kuitenkin huvitusta, joka enemmän miellytti vielä lastenkirjoissa olevia henkilöitä; vanhemmat tytöt ja pojat kävelivät parittain ja kolmittain kauniissa metsässä, jossa lehtipuut jo alkoivat käydä kirjaviksi ja varsinkin haavat seisoivat kullalta ja purppuralta hohtavina.