Maisteria peloitti velan ottaminen, sillä hänellä oli vielä velkoja luku-ajaltakin; ja tässä oli velan teko vielä sitä laatua, että siitä saattoi suureen vahinkoon joutua. Hän päätti vihdoin kuitenkin, kun muut keinot eivät auttaneet, ruveta velkaa hakemaan.
Sillä aikaa tuli kunnianloukkaus-juttu esille raastuvan-oikeudessa. Maisteri Tiira ajoi itse asiaansa. Kuuntelijoita ei ollut alussa paljon. Joku kurkisti ovelta ja vetäytyi pois, mutta tuli uudestaan ja uskalsi vihdoin astua sisään. Sillä tavalla karttui väkeä niin paljon että ovensuun puoli huonetta oli täynnä. Juuri kuin juttu alkoi hiipi kuulijain taakse nainen, jonka kasvot olivat niin taajalla hunnulla peitetyt että oudon oli vaikea niitä eroittaa.
Maisteri Tiira aloitti puolustus-puheensa sillä että sanoi kirjoittaneensa nuo ankarat sanat koulun johtokunnasta sen vuoksi että hänen mielestään neiti Tornin rangaistus ei ollut missään suhteessa hänen rikokseensa, jos hänen käytöstänsä ollenkaan voi rikokseksi sanoa. Sillä mitä oli tämä nuori nainen tehnyt? Maisteri kertoi juurta jaksain mikä syy neiti Tornilla oli vihaan luutnantti von Stormia vastaan. Vasta sitten kuin hän oli kertomuksensa lopettanut sanoi oikeuden puheenjohtaja, pormestari, ettei se asiaan kuulu, mutta siihen saakka sekä oikeus että yleisö sitä erinomaisella hartaudella kuuntelivat.
Kun puheenjohtaja oli muistutuksensa tehnyt kiiruhti hunnutettu nainen huoneesta pois. Moni yleisöstä kääntyi katsomaan hänen jälkeensä ja jotkut luulivat käynnistä tuntevansa että se oli Julia Polin.
Oikeudessa vaati kantajain asian-ajaja vastaajan tuomitsemista kuritushuoneesen, mutta kun tuomio lankesi määräsi se maisterin maksamaan sakkoa 800 markkaa, koska hän oli tahtonut alentaa koulun johtokunnan jäsenten arvoa ja luottamusta kansalaisten silmissä.
— Kyllä hänet oikeastaan olisi pitänyt laittaa kuritushuoneesen, sanoi pormestari hymyillen raatimiehille kun oikeushuoneesta lähdettiin. Kyllä hän on niin paljon pahennusta tässä kaupungissa toimeen saanut.
Raatimiehet myönsivät, ett'ei se liikaa olisi ollut.
Kun kauppaneuvoksen rouva illalla pistäytyi tyttärensä huoneesen, oli Julia kirjoittamassa, kauniit kasvot tavattoman vakaisina. Suukin, joka melkein aina hymyili niin että valkoiset hampaat näkyivät, oli nyt lujasti suljettu.
— Sinä kirjoitat kirjettä, sanoi rouva.
— Niin teen.