ASSESSORI. Taikka kirjoittakaa vaan: "Eräs valistuksen ystävä viisisataa markkaa". — Te siis suostutte?
KANTTORI. Sitä en muistanutkaan, suostumukseni tarvitaan ensin. — Voi jos tietäisin! Viina ja koulu — tuntuu aivan kuin olisi taistelu kuoleman ja elämän välillä. Ettekö voisi odottaa että kysyisin neuvoa edes Hannalta?
ASSESSORI. Keneltä?
KANTTORI. Neiti Sommarilta — hänen mielipiteensä olisi minulle varsin tärkeä.
ASSESSORI. Vai niin; no sitten lienee parasta lakata puhumasta koko asiasta. Te näytte olevan niitä miehiä, jotka aina pakenevat jonkun hameen taakse kun on päätös tehtävä. Toivotan onnea! Te luulette varmaan että muualta ei enää viinaa saadakaan, kun vaan täällä ei tehdasta ole.
KANTTORI. Sitä en uskalla toivoa.
ASSESSORI. Mutta ette kuitenkaan tahdo ymmärtää että juoppouden paras vastustaja on sivistys, on oppi, jota koulu tänne levittäisi.
KANTTORI, hetken mietittyä. Siinä olette oikeassa: ainoastaan raa'at. sivistymättömät ihmiset voivat viinan orjiksi joutua, siis — sivistystä, kouluja! Herra assessori, minä suostun — kansani tähden (itsekseen) ja sinun tähtesi, Hanna!
ASSESSORI. Teitte järkevän ja viisaan päätöksen, joka tuottaa teille kunniaa, sillä olettehan — jos asia onnistuu — melkein niinkuin koko koulun perustaja. Lahjoitus-kirja on valmiina ja rahat saatte kunnankokouksen jälkeen.
IV. Kohtaus.